"Pyh, ei se ole vaarallista. En minä loukannut itseäni", rauhoitti
Petra ja nousi.
"No. Sehän oli hyvä, se", sanoi maaherra, "tahdotteko nyt auttaa minua."
Petra kietoi vahvan käsivartensa vanhan miehen ympärille.
"Olette te totta tosiaankin hoikka. Pitää olla varovainen, ettei taita teitä keskeltä poikki", sanoi Petra.
"Aivan oikein. Te ymmärrätte, että minä voin taittua. Sitä ei Hovelsen ymmärtänyt. Hän oli kuin kärpänen voimiin nähden", sanoi maaherra hyvillään.
Ja aivan hitaasti mentiin sisälle ruokasaliin.
Maaherra asetettiin istumaan pöydän päähän suureen, nahkaiseen nojatuoliin. Rouva jäi tuijottamaan.
"Ruusuja? Keneltä?" hän kysyi.
"Minulta", sanoi Petra. "Se on puutarhasta."
"Puutarhan kukkiin koskeminen on kiellettyä", sanoi rouva ankarasti. "Me olemme ylpeät puutarhasta emmekä kernaasti näe, että sitä turmellaan."