Vilhelm Veyer lensi tulipunaiseksi.
Mutta Petra katsahti ylös aivan rauhallisesti.
"Pitääkö minun ehkä mennä ulos siksi aikaa, kun te puhelette? Niin serkkuni ja minun aina piti tehdä, kun täti ja hänen vieraansa tahtoivat panetella – se on, sanoa jotain, joka ei ollut sopivaa – jota meidän ei pitänyt kuulla", paranteli hän lausettaan.
Maaherra vilkaisi Vilhelmiin. Molemmat hymyilivät.
Letta rouva ei vastannut.
"Eversti Samsingko oli teidän isoisänne?" kysyi maaherra nopeasti ohjatakseen keskustelun toisaalle.
Petra hätkähti tuolillaan, niin että lautanen kilisi, ja rouvaa tärisytti hermoväre.
"Tunnetteko isoisän?"
"Isoisänne oli hieno mies", sanoi maaherra. "Me tapasimme hänet eräänä kesänä."
"Isoisä on aivan samanlainen kuin minä", sanoi Petra. "Niin sanovat kaikki. Isoisä on paras ystäväni maailmassa."