Ja Petran käsivarret pitivät Marenin kuin pihdeissä.
Hetken aikaa oli hiljaista. Petra loikoi katsellen valkeita untuvaisia pilviä, jotka purjehtivat niin nopeasti sinisellä kesätaivaalla.
Äkkiä hänen omia hehkuvia kasvojaan synkisti pilvi.
"Kuulehan, Maren. Olenko minä kevytmielinen nainen?"
"No, mitä hullutusta tuo nyt taas on? Sinun ei pidä puhua noin jumalattomasti, Tunturihiiri. Kevytmielinen nainen on Belialin lapsi, tyttö parka."
"Niin mutta Maren, minä en voi surra. En noin oikein kunnolla surra. Kun me saimme tietää, ettei isä enää milloinkaan saa näköään jälleen ja että meidän piti ottaa virkaero ja muuttaa pois täältä, silloin minä olin niin onneton, että luulin kuoleman tulevan. Koko päivän. Ja koko yön. – Eniten yöllä. Minä itkin koko yön enkä nukkunut hitustakaan. Tai ainakin vain vähän. Kuule, Maren, miksi kaikki on niin paljon pahempaa pimeässä? Ikäänkuin paljon suurempaa. Ainakin kaikki, mikä on surullista ja ilkeää. Näetkö, jos esimerkiksi ajattelet kimalaista, niin se yöllä muuttuu suureksi karvahousuiseksi karhuksi. Ymmärrätkö mitä minä tarkoitan? Oletko sinä, Maren, milloinkaan unohtanut irroittaa kädet toisistaan, kun olet rukoillut iltarukouksesi? Jos sitten koetat tehdä sen unessa, niin sormet ovat niin paksut ja suuret kuin talot ja yhteen tarttuneet kuin lampaan villat. Oletko milloinkaan tuntenut sellaista, Maren?"
Maren pudisti päätään.
"Minä olen liian väsynyt yöllä, jotta enää mitään tuntisin", sanoi hän.
"Siitä kyllä sinä ja poikavekarat huolen pidätte."
"Se oli pahin yö koko elämässäni, Maren", jatkoi Petra. "Mutta sitten sattui, että seuraavana päivänä oli oikein ihana auringonpaiste. Ja ajatteleppas, Maren, silloin minusta elämä taas tuntui suloiselta. Enkö minä ollut kauhea silloin? Minun kai täytyy olla kevytmielinen, Maren, kun voin olla sellainen? Sillä eihän toki voi itkeä kyyneleitään kuiviin yhtenä ainoana yönä? Ainakin Kaupungin-Petra voi itkeä, niin että tulvii, joka ainoa päivä kokonaisen kesän aikana, jos hänen ei ole hyvä olla."
"Kyllä kai hän vuodattaa kyynelvirtoja nyt pensionikoulussa. Minäkään en ole siellä rohkaisemassa häntä, ja pelkkien ranskalaisten kanssa hän saa puhua. Minä varmasti uskon, että Kaupungin-Petra itkee litranmitan täyteen viikossa."