"Niin", vastasi Per Borting lauhtuneena. "Sen kyllä teen. Mutta luvatkaa, että aina puhutte minun kanssani kaikesta, sekä pahasta että hyvästä. Etenkin pahasta."
"Minulle tuskin milloinkaan sattuu mitään pahaa", sanoi Petra avomielisesti, "paitsi että minulla on kauhean ikävä kotia – kun muistan sitä."
Hän räpytteli silmiään.
"Mutta luvatkaa kuitenkin, että puhutte minun kanssani, pyydätte minua auttamaan itseänne, jos jotakin sattuisi – eikä Vilhelm Veyeriä", sanoi Borting nopeasti ja hiukan hämillään.
"Kylläpä te olette kärkäs kuulemaan ikäviä asioita", sanoi Petra. Mutta sitten hän lisäsi vakavammin: "Minä hyvin ymmärrän, mitä te tarkoitatte. Iloisista asioista voi puhua kaikkien kanssa, mutta pahoista voi vain puhua sellaisen kanssa, joka on mieltynyt – johonkin." Viimeinen sana tuli hiukan erillään muista.
"Niin", sanoi Borting. "Otaksutaan siis, että minä olen mieltynyt – johonkin. Ja te lupaatte siis, ettette kävele yksin ulkona iltaisin."
"Lupaan, te kiusankappale", nauroi Petra. "Ja sitten menemme yhdessä konserttiin ylihuomenna?"
"Menemme. Varmasti."
"Siinäkin tapauksessa, että – joku toinen pyytäisi teidät mukaansa?"
"Oletteko tottunut siihen, että ihmiset teitä puijaavat?" kysyi Petra.