"En, mutta – kun oikein iloitsee jostakin, niin sattuu usein, että se otetaan meiltä pois. Ja minä iloitsen kovasti, kun saan kuulla musiikkia teidän seurassanne."
"Minua ei varmaankaan kukaan ole aikonut ottaa", sanoi Petra. "Mutta jättäkää kaikki iloitseminen, kun ajattelette noin tyhmästi. Voi sentään, te olette läpimärkä. Te olette vain pitänyt sateensuojaa minun ylitseni. Te olette paras ihminen, minkä tunnen."
"Teistä äiti pitäisi äärettömän paljon", sanoi Borting ja punastui samassa. "Niin, hyvästi sitten. Jos onni on hyvä, niin tavataan ehkä huomisaamuna taas", sanoi hän kiireesti.
"Onni on kyllä hyvä. Hyvää yötä", huiskutti Petra ja meni sisälle.
Eteisen oven lukko rasahti.
Borting jäi seisomaan portin eteen, kunnes ei kuulunut mitään muuta kuin sateen loiske kadulla ja sen rapina sateenvarjoa vasten.
Petran pöydällä oli kirje hänen serkultaan. Sen osoite oli muutettu pappilassa. Siinä hän kirjoitti, että hän tuli kotiin viikon kuluttua äidin ja isän kanssa, sillä hän oli väsynyt olemaan pensionikoulussa, ja siinä hän myöskin kirjoitti, että äiti kirjoittaa tänään enolle ja kysyy, eikö Finn tahdo tulla meille joulun jälkeen ja jäädä asumaan meille ja käydä koulua, niin että nyt sinun ei tarvitse mennä siihen paikkaan, josta kirjoitit, kun sinusta kerran on niin inhottavaa asua kaupungissa.
Petra istui sängynlaidalla kirje kädessä ja silmät suurina ja loistavina, kun Jenny tuli sisään katsomaan, oliko pesukannussa vettä.
"Oletteko saanut tietää jotain lystiä, neiti Febbeler?" kysyi hän ja katseli Petran säteileviä kasvoja.
"Niin, Jenny, nyt minä voin säästää kaikki rahat, mitkä ansaitsen. Ja silloin minusta pian tulee miljoonatar, tai miksi miljoonain omistajattaret nimittävätkään itseään, ja silloin minä opettelen laulamaan oikein kunnolla."