Vähitellen kohtaus meni ohi ja maaherra vaipui uupuneena Petran käsivarsien nojaan.
"Onko tämä nyt loppu, Letta", kuiskasi hän hetken perästä.
Ei kukaan vastannut. Hetken kuluttua kello soi. Lääkäri tuli. Hän tutki valtimoa ja sydäntä, määräsi jotain helpottavaa. Maaherra makasi hiljaa vuoteessaan.
"Saako hän nousta vuoteesta, tohtori, se rasittaa häntä niin kovasti, mutta hän tahtoo välttämättä itse", kysyi Letta rouva salissa.
"Antakaa hänen vain tehdä mitä hän haluaa. Syödä mitä hän tahtoo. Se ei mitään asiaan vaikuta – nyt", vastasi lääkäri – tumma herra, jolla oli silmälasit ja kova kiire, ja joka oli vanhan hyväntahtoisen tohtori Sonderbergin viransijaisena.
"Mitä hän sanoi, Letta?" kysyi maaherra, kun rouva tuli takaisin sisään.
"Hän sanoi, että sinä saat nousta vuoteesta, jos tahdot. Tai maata – niinkuin tahdot", kuiskasi Letta rouva masentuneena.
"Se merkitsee, että on yhdentekevää mitä teen", kysyi sairas.
Hiljaisuus.
"Eno", alkoi Vilhelm Veyer.