Petra pisti lämpimät kätensä peitteen alle ja hieroi kudottuja sukkia varovaisesti. Tuntui kuin olisi niissä ollut vain ohut luuputki.
"Nyt ovat kengät riisutut", sanoi hän.
"No niin. Näetkö nyt", sanoi maaherra helpottuneena. "Kiitos,
Lettaseni." Hän puhui katkonaisesti ja kuiskaten.
"Minä olen täällä, Tuesen", sanoi rouva. "Neiti Felber se sinun jalkojasi hieroo."
"Niin." – Hän makasi siinä raukeana.
"Te pieni", sanoi hän hetken kuluttua.
"Täällä minä olen", sanoi Petra. "Tahdotteko ehkä, että minä laulan?"
Maaherra makasi kauan ääneti. Taas tulivat kouristukset. "Ai – ai – ai.
Että pitääkin olla niin tukalaa päästä matkaan."
"Laulaa?" sanoi hän hetken kuluttua. "Kun hän välttämättä tahtoo, niin. – Laulakaa, sanon minä", jatkoi hän äkkiä käskevästi. "Laulakaa se laulu."
Ja Petra asettui seisomaan sängyn jalkapuoleen ja lauloi taas: "Den store hvite flok."