"Kas niin", sanoi maaherra, kun hän oli lopettanut. "Kas – niin. Sievä laulu."
Hän makasi ikäänkuin olisi nukkunut.
Vilhelm Veyer tuli takaisin ja asettui paikalleen vuoteen ääreen.
Lääkäri tuli. Tunnusteli valtimoa. Meni.
"Ei kestä enää kauan", sanoi hän Vilhelm Veyerille eteisessä. Ja Vilhelm Veyer tuli sisään ja kuiskasi jotain Letta tädille, joka nyökäytti päätään.
"Tahdotko puhua papin kanssa, Tuesen?" kysyi hän ja kumartui sairaan puoleen.
Sairas aukaisi silmänsä. Tuskaiset silmät, jotka eivät mitään nähneet.
"Onko – niin myöhäistä?" kuiskasi hän. Hän tuijotti ulos tyhjyyteen.
"Niin", sanoi hän hetken kuluttua. "Hän voi tulla. Jos häntä haluttaa."
Hän tuli.
Laiha harmaapartainen mies, jolla oli kovat kasvot ja kovat silmät silmälasien takana. Hän jäi yksin huoneeseen sairaan ja maaherrattaren kanssa.