"Kuulehan, Jenny. Ovatko ihmiset kihloissa, kun he suutelevat toisiaan?" kysyi hän jännittyneenä.
"Se riippuu asianhaaroista. Pitäisi kai heidän mieluimmin olla", hihitti Jenny.
"Mutta. Jos. Jos joku esimerkiksi suutelisi minua. Täytyisikö minun silloin olla kihloissa hänen kanssaan?"
Jenny hihitti pakahtuakseen.
"Sanokaahan – kumpi niistä se on, neiti Febbeler?" nauroi hän. "Jos se on se kesakkoinen, niin minä kyllä melkein luulen, että sillä on vakavat aikeet, se on niin totisen näköinen. Mutta jos se on kandidaatti, niin minä luulisin, että se on vain pilaa. Sitäpaitsihan voi purkaa samassa", lisäsi hän rauhoittavasti, "teidän ei tarvitse pelätä."
Petra kuuli hänen äänekkäästi hihittävän vielä käytävässäkin.
Hän tunsi tavatonta helpotusta.
Purkaa. Niin, tietysti. Siitä siis ei tarvinnut välittää hitustakaan. Hän meni peilin luo, huuhtoi itkettyneitä silmiään, vetäisi kerran hiusharjalla pään yli – ja meni sisään.
Hän hiipi sisään sairaanhuoneeseen.
"Menkää te syömään", sanoi hän Letta rouvalle, "minä istun täällä, niin kauan kuin hän nukkuu."