"Veyer? Papin katsellessako?"
"Ei. Pappi oli mennyt. Ensin minä morkkasin papin pahanpäiväiseksi, koska hän puhui ilkeästi maaherralle. Ja sitten pappi tahtoi puolestaan sanoa minulle jotain, mutta silloin Veyer veti minut luokseen, ja sitten minä itkin hänen paitansa aivan märäksi, ja sitten pappi meni. Ja silloin hän suuteli minua."
"Hävytöntä", puhkesi Per Borting kiivaasti sanomaan. "Käyttää hyväkseen sitä, että te olette tuollainen lapsi. Halpamaista."
"Ei", vastusti Petra pontevasti. "Hän teki sen vain ollakseen ystävällinen. Mutta – luuletteko, että hänen tarkoituksensa on, että me nyt olemme kihloissa?"
"Suoraan sanoen, en." Hän oli nyt aivan kalpea ja vapisi. "Veyer on tunnettu suureksi liehittelijäksi. Ei. Te voitte epäilemättä olla rauhallinen. Hänen puoleltaan se tuskin oli muuta kuin leikkiä. Mutta se on hävytön loukkaus teitä kohtaan."
"Jumalan kiitos", sanoi Petra huojennetuin mielin. "Muuten hänen tarkoituksenaan vain oli olla ystävällinen minulle. Minä en ole tyhmä. Minä kyllä hyvin tiedän, milloin ihmisten tarkoituksena on olla ilkeitä ja milloin he ovat ystävällisiä. Sitäpaitsi ei kukaan suutele muita kuin niitä, joista pitää oikein paljon."
Per Borting seisoi ja töllisteli häneen. "Sanokaa, neiti Felber, pidättekö te minua pilkkananne? Vai oletteko niin ihastunut Veyeriin, ettette tiedä eroitusta pahan ja hyvän välillä?" – "Tai oikean ja vasemman", – jatkoi Petra – mieli äkkiä keveänä. "Ei saa puhua pahaa Veyeristä. Hän on minun ystäväni. Jos te olisitte suudellut minua, olisinko luullut, että te olisitte tehnyt sen ollaksenne ilkeä?"
"Ei – minä", vastusti Per Borting harmistuneena ja posket hehkuvan punaisina kesakkojen alla.
"Teidän pitäisi lukea uudelleen malasta ja raiskasta", sanoi Petra. "Mutta nyt minun täytyy mennä. Ja teidän myös, jos tahdotte joutua ajoissa."
"Ettekö sittenkin voi tulla mukaan?" pyysi hän – hänet oli lepyttänyt tuo "jos te olisitte –"