Usbek kirjoittaa veljelleen, Kasbinin luostarin munkille.
Minä nöyrryn edessäsi, pyhä munkki, ja minä vaivun kasvoilleni maahan. Minä tarkkaan Sinun jalkojesi jälkiä kuin omaa silmäterääni. Sinun pyhyytesi on niin suuri, että näyttää kuin Sinulla olisi pyhän Profeettamme sydän. Sinun tapojesi ankaruus hämmästyttää taivastakin. Enkelit ovat katselleet Sinua kunnian kukkulalta ja sanoneet: "Miksi hän viipyy vielä maan päällä, koska hänen henkensä asuu meidän seurassamme ja liihottelee pilvien kannattaman valtaistuimen ympärillä?"
Ja miksi en kunnioittaisikaan Sinua minä, joka olen kuullut kirjanoppineittemme sanovan, että dervisheissä, uskottomissakin, on aina jotakin pyhää, minkä takia totisten uskovaisten on annettava heille arvoa, ja että Jumala on valinnut kaikista maan ääristä tavallista puhtaampia sieluja, jotka hän on erottanut jumalattomasta maailmasta, jotta heidän lihankidutuksensa ja palavat rukouksensa hillitsisivät hänen vihaansa, silloin kun se on valmiina iskemään niin moniin tottelemattomiin kansoihin?
Kristityt kertovat ihmeitä ensimmäisistä munkeistaan, joita pakeni tuhansittain Thebaiksen kauhistaviin erämaihin ja joiden päämiehiä olivat Paulus, Antonius ja Pakomius. Jos se, mitä he näistä puhuvat, on totta, on heidän elämänsä ollut yhtä täynnä ihmeitä kuin meidän pyhimpien immaumiemme elämä. He viettivät joskus kymmenenkin vuotta näkemättä ainoatakaan ihmistä. Mutta he asuivat yöt ja päivät pahojen henkien seurassa: lakkaamatta kiusasivat heitä nämä ilkeät olennot, ja he tapasivat niitä vuoteessaan, he tapasivat niitä pöydältään, saamatta niiltä milloinkaan suojaa. Jos tämä kaikki on totta, kunnianarvoisa munkki, täytyy tunnustaa, ettei kukaan ole vielä milloinkaan elänyt huonommassa seurassa.
Järkevät kristityt pitävät kuitenkin kaikkia näitä juttuja hyvin luonnollisina vertauskuvallisina tarinoina, joiden tarkoituksena on osoittaa meille ihmisen onneton tila. Turhaan etsimme erämaasta rauhaa ja lepoa: kiusaukset seuraavat meitä aina. Pahojen henkien kuvaamat intohimomme eivät meistä luovu silloinkaan: nämä sydämen hirviöt, nämä hengen harhatuotteet, nämä erehdyksen ja valheen tyhjät varjot näyttäytyvät meille yhäti meitä vietelläkseen ja ahdistavat meitä jopa paastoamisen ja kiduttamisen keskelläkin, siis juuri voimamme hetkinä.
Mitä minuun tulee, kunnianarvoisa munkki, niin tiedän minä Jumalan lähettilään kahlehtineen Saatanan ja syösseen hänet syvyyksiin: hän on puhdistanut maan, joka oli ennen täynnä Saatanan valtaa, ja tehnyt siitä soveliaan asuinsijan enkeleille ja profeetoille.
Pariisissa, 9 p. Chahban-kuuta v. 1715.
95. kirje.
Usbek kirjoittaa Rhedille Venetsiaan.
En ole vielä milloinkaan kuullut puhuttavan valtio-oikeudesta ilman ettei olisi aluksi huolellisesti tutkittu yhteiskuntien syntyä, mikä minusta tuntuu naurettavalta. Elleivät ihmiset muodostaisi yhteiskuntia, jos he pakoilisivat ja karttaisivat toisiaan, silloin täytyisi kysyä moisen ilmiön syytä ja tutkia, miksi he pysyttelevät erossa. Mutta nythän he syntyvät kaikki toinen toiseensa sidottuina: poika syntyy isänsä läheisyydessä ja pysyttelee siinä. Näin on yhteiskunta saanut alkunsa ja siinä on yhteiskunnan syntymisen syy.