Pariisissa, 26 p. Maharram-kuuta v. 1716.
100. kirje.
Rica kirjoittaa Rhedille Venetsiaan.
Minusta ovat muodin oikut ranskalaisten keskuudessa suorastaan hämmästyttäviä. He ovat nyt jo unohtaneet, millainen heidän pukunsa oli viime kesänä, mutta vielä vähemmän ovat he selvillä siitä, millä tavalla he tulevat pukeutumaan tänä talvena. Varsinkaan ei saata kukaan kuvitella, kuinka paljon mies saa uhrata rahaa pitääkseen vaimoaan muodin tasalla.
Mitä hyödyttäisi minun ryhtyä Sinulle tarkoin kuvailemaan heidän pukujansa ja koristuksiansa? Uusi muoti hävittäisi piankin koko minun työni, niinkuin se hävittää heidän räätäliensä työn, ja ennenkuin olisit saanut kirjeeni, olisi kaikki jo muuttunut toiseksi.
Nainen, joka poistuu Pariisista viettääkseen kuutisen kuukautta maalla, palaa sieltä yhtä vanhanaikaisena kuin jos hän olisi unohtunut sinne kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Poika ei tunne äitinsä kuvaa, niin oudolta tuntuu hänestä puku, jota hän on maalattaessa käyttänyt: hän luulee siinä esitetyn jotakin amerikattaren tapaista tai arvelee maalarin tahtoneen tulkita jotakin päähänpistoaan.
Joskus kohoavat tukkalaitteet vähitellen korkeuksiin, kunnes jokin mullistus heittää ne äkkiä alas. On ollut aika, jolloin niiden suunnaton korkeus sijoitti naisen kasvot hänen keskipaikoilleen. Toisen kerran taas oli jaloilla sama asema, sillä korot muodostivat jalustan, joka piti niitä ilmassa. Kuka sitäkään uskoisi, että arkkitehtien on ollut usein pakko korottaa, alentaa tai leventää oviaan aina sen mukaan, millaista muutosta naisten koristukset heiltä vaativat? Heidän taiteensa säännöt ovat saaneet orjina totella näitä oikkuja. Joskus nähdään naisten kasvoilla arvaamaton määrä mustia laastaripilkkuja, mutta huomenna ne ovat kaikki kadonneet. Muinoin oli naisilla vartaloa ja hampaitakin: nykyään ei niistä ole puhettakaan. Tämän vaihtelevan kansan keskuudessa ovat tyttäret, mitä heistä sitten arvostelija sanoneekaan, aivan toisenlaisia kuin heidän äitinsä.
Tottumusten ja elämänmuotojen laita on sama kuin muotien: ranskalaiset muuttavat tapojaan aina kuninkaansa iän mukaan. Hallitsija saattaisi tehdä kansastaan vakavankin, jos hän vain sitä yrittäisi. Ruhtinas painaa mielensä leiman hoviin, hovi kaupunkiin, kaupunki maaseutuun. Yksinvaltiaan sielu on kuin muotti, joka valaa kaikki muut sielut kaltaisikseen.
Pariisissa, 8 p. Saphar-kuuta v. 1717.
101. kirje.