"Jos suuren kuninkaamme Henrik IV:n inhoittava murhaaja olisi iskenyt iskunsa johonkin Intian kuninkaaseen, olisi hän kuninkaallisen sinetin ja ikäänkuin häntä varten koottujen suunnattomien aarteiden haltijana tarttunut kaikessa rauhassa valtakunnan ohjiin, ilman että ainoakaan ihminen olisi ajatellut vaatia häneltä takaisin kuningastaan, ja tämän perhettä ja lapsia.

"Ihmetellään usein, ettei itämaisten ruhtinaiden hallitustavassa melkein milloinkaan tapahdu muutoksia. Mistä muusta se johtuu kuin siitä, että se on aina hirmuvaltainen ja kauhistuttava?

"Muutoksenhan voi toimittaa vain ruhtinas tai kansa. Mutta ruhtinaat varovat visusti sitä tekemästä, koska heillä niin suuren vallan omistaessaan on kaikki, mitä heillä voikin olla. Jos he jotakin muuttaisivat, saattaisi se koitua vain heidän vahingokseen.

"Mitä alamaisiin tulee, niin jos joku heistä jotain suunnitteleekin, ei hän voi panna suunnitelmaansa valtiossa toimeen. Hänenhän täytyisi kyetä yhtäkkiä vastustamaan pelottavaa ja aina yhtenäistä valtaa, ja siihen puuttuu häneltä sekä keinoja että aikaa. Mutta hänen tarvitsee vain mennä tämän vallan lähteelle, ja silloin riittää hänelle yksi käsivarsi ja yksi silmänräpäys.

"Murhamies nousee valtaistuimelle samassa kun entinen yksinvaltias syöksähtää siitä pois, kaatuu ja heittää henkensä hänen jalkojensa juuressa.

"Tyytymätön eurooppalainen pyrkii pitämään yllä salaista yhteyttä muiden kanssa, heittäytymään vihollisten joukkoon, anastamaan jonkun linnoituksen, kiihottamaan joutavaa nurinaa alamaisten keskuudessa. Mutta tyytymätön aasialainen käy suoraan käsiksi ruhtinaaseen, säikähdyttää, iskee, kukistaa. Hän hävittää tämän ruhtinaan muistonkin, niin että hän on samassa silmänräpäyksessä orja ja herra, vallananastaja ja laillinen hallitsija.

"Onneton se kuningas, jolla on vain yksi pää! Siihen näyttää keskittyneen koko hänen valtansa vain osoittaakseen ensimmäiselle kunnianhimoiselle uskalikolle paikan, mistä se on kokonaisuudessaan löydettävissä."

Pariisissa, 17 p. toista Rebiab-kuuta v. 1717.

105. kirje.

Usbek kirjoittaa ———:lle.