Usbek kirjoittaa Rhedille.
Sinä etsit syytä, miksi maapallolla on vähemmän asukkaita kuin ennen. Jos tarkkaat hyvin, huomaat kyllä, että se suuri erotus johtuu tavoissa tapahtuneesta suuresta muutoksesta.
Sitten kun kristinusko ja muhamettilaisuus ovat keskenään jakaneet roomalaisen maailman, ovat asiat käyneet aivan toisenlaisiksi. Nämä molemmat uskonnot eivät ole läheskään niin suotuisia ihmissuvun levenemiselle kuin maanpiirin valtiaiden uskonto.
Tämä viimeksi mainittu kielsi moniavioisuuden, ja siinä se oli hyvin huomattavasti muhametinuskon edellä. Se salli avioeron, mikä merkitsi toista ei suinkaan vähemmän huomattavaa etua kristinuskoon nähden.
Minusta ei mikään ole niin ristiriitaista kuin pyhän Koraanin suvaitsema monivaimoisuus ja saman kirjan niiden kaikkien tyydyttämistä koskeva määräys. "Lähestykää vaimojanne", sanoo Profeetta, "koska te olette heille yhtä tarpeellisia kuin heidän vaatteensa ja koska he ovat teille yhtä tarpeellisia kuin teidän vaatteenne." Kas siinä käsky, joka tekee totisen musulmannin elämän sangen työlääksi. Eivätköhän niin monet vaatteet käy jo rasitukseksi sille, kenellä on ensiksikin nuo lain säätämät neljä vaimoa ja sitten vain yhtä monta jalkavaimoa ja orjatartakin?
"Teidän vaimonne ovat teidän peltonne", sanoo Profeetta edelleen. "Menkää siis pelloillenne, tehkää hyvää sieluillenne ja te olette sen jonakin päivänä löytävä."
Minusta on oikea musulmaani kuin mikäkin levähtämättömään kamppailuun määrätty voimauros, joka kuitenkin pian heikontuu ja rasittuu ensimmäisistä ponnistuksistaan, uupuu suorastaan voiton kentälle ja hautaantuu niin sanoaksemme omien menestystensä taakan alle.
Luonto toimii aina hitaasti ja ikäänkuin säästellen, eivätkä sen teot ole milloinkaan hurjan äkillisiä. Luomistyössäänkin se tahtoo noudattaa maltillisuutta ja etenee aina vain sääntöperäisesti ja määrämittaisesti. Jos sitä kiiruhdetaan, vaipuu se piankin herpautumistilaan. Se käyttää säilymiseensä kaiken tarmon, mitä sille on jäänyt, ja menettää ehdottomasti tuottavan kykynsä ja luovan voimansa.
Tähän raukeuden tilaan saattaa nyt meidät aina vaimojen suuri lukumäärä, joka on omiaan meitä enemmän menehdyttämään kuin tyydyttämään. On hyvin tavallista meidän keskuudessamme, että miehellä, jolla on suunnaton vaimola, on vain hyvin vähän lapsia. Ja nämäkin lapset ovat useimmiten heikkoja ja kivulloisia, ja niissä tuntuu heidän isänsä riutuneisuus.
Eikä siinä kaikki. Kun näiden vaimojen on pakko noudattaa väkinäistä pidättyväisyyttä, täytyy heillä olla vartijoita, jotka taas saattavat olla vain kuohilaita: uskonto, mustasukkaisuus, jopa järkikään eivät voi päästää heidän lähelleen muita. Näitä vartijoita täytyy olla paljon, joko säilyttämässä sisäistä rauhaa niiden sotien uhallakin, joita nämä naiset käyvät lakkaamatta keskenään, tai taas estämässä ulkoapäin tapahtuvia yrityksiä. Niinpä mies, jolla on kymmenen vaimoa tai jalkavaimoa, ei mene suinkaan liiallisuuksiin hankkiessaan yhtä monta eunukkia heitä vartioimaan. Mutta minkä tappion aiheuttavatkaan yhteiskunnalle nämä monen monet syntymästään saakka kuolleet miehet! Kuinka suuresti moisen seikan täytyykään edistää väkiluvun vähenemistä!