Avioeron kieltäminen ei ole ainoa syy kristityissä maissa havaittuun väestön vähenemiseen: se suuri eunukkien määrä, mikä esiintyy heidän keskuudessaan, ei ole suinkaan pienempänä aiheena tähän ilmiöön.
Tarkoitan pappeja ja molempiin sukupuoliin kuuluvia dervishejä, jotka pyhittäytyvät ikuiseen pidättyväisyyteen. Pidättyväisyys on näet kristittyjen päähyve, vaikkakaan minä en heitä siinä suhteessa lainkaan ymmärrä, koska en tiedä, mikä se sellainen hyve on, josta ei ole mitään tuloksia.
Minusta nähden heidän kirjanoppineensa puhuvat ilmeisesti ristiin, kun he sanovat avioliittoa pyhäksi ja sen vastakohtaa, naimattomuutta, vielä pyhemmäksi, ottamatta lukuun sitä seikkaa, että peruskäskyistä ja opinkappaleista puheen ollen hyvä on aina samaa kuin paras.
Niitä ihmisiä, joiden ammattiin kuuluu aviottomuus, on suunnattoman paljon. Isät tuomitsivat siihen muinoin lapsensa jo kehdosta lähtien. Nykyään antautuvat he siihen itsestään neljäntoista vuotiaana, mikä on kutakuinkin sama asia.
Tämä pidättyväisyyden ammatti on tuhonnut enemmän ihmisiä kuin ikinä rutot ja verisimmätkään sodat. Jokaisessa luostarissa nähdään ikuinen perhe, jossa ei synny ketään ja joka pysyy pystyssä kaikkien muiden kustannuksella. Nämä talot ovat aina avoinna kuin kuilut, joihin tulevat sukupolvet hautautuvat.
Tämä menettelytapa eroaa suuresti roomalaisten menettelytavasta, nämä kun sääsivät erikoisia rangaistuslakeja niitä varten, jotka kieltäytyivät noudattamasta avioliiton lakeja ja tahtoivat nauttia yhteiselle hyvälle aivan vastakkaista vapautta.
Puhun tässä vain katolisista maista. Protestanttisen uskonnon mukaan on kaikilla oikeus siittää lapsia, eikä se siedä katolilaisten tapaisia pappeja eikä dervishejä. Ja ellei tätä uskontoa rakennettaessa, uskontoa, joka palautti kaikki ensimmäisten aikojen kannalle, sen perustajia olisi lakkaamatta syytetty liioittelusta, olisivat he, sitten kun olivat tehneet avioliiton yleiseksi, epäilemättä myös höllentäneet sen iestä ja lopullisesti kukistaneet sen raja-aidan, joka tässä suhteessa erottaa Nasarealaisen Muhammedista.
Mutta miten tämän asian laita lieneekin, varmaa vain on, että uskonto asettaa protestantit suunnattomasti parempaan asemaan katolilaisiin verraten.
Rohkenenpa sanoa senkin, että siinä tilassa, missä Eurooppa nyt on, katolilaisen uskonnon on mahdotonta pysyä siinä pystyssä viittäsataa vuotta.
Ennen Espanjan mahtavuuden masentumista katolilaiset olivat protestantteja paljon voimakkaammat. Nämä jälkimmäiset ovat kuitenkin vähitellen päässeet tasapainoon, ja nykyään alkaa vaaka painua heidän puolelleen. Tämä edullinen asema vahvistuu päivä päivältä: protestantit tulevat yhä rikkaammiksi ja mahtavammiksi ja katolilaiset heikommiksi.