Pariisissa, 4 p. Rhamazan-kuuta v. 1718.
121. kirje.
Usbek kirjoittaa samalle.
Villien asumissa maissa on tavallisesti hyvin vähän väkeä, koska he melkein kaikki vierovat työtä ja maan viljelemistä. Tämä onneton vastenmielisyys on niin voimakas, että kun he milloin kiroavat vihollistaan, toivottelevat he hänen joutuvan muokkaamaan maata, koska he uskovat vain metsästyksen ja kalastuksen olevan jaloa ja heille soveltuvaa askaretta.
Mutta kun metsästys ja kalastus tuottavat useina vuosina varsin vähän, ahdistaa nälkä heitä tuon tuostakin, ottamattakaan lukuun sitä seikkaa, ettei ole niin riista- ja kalarikasta seutua, joka voisi elättää suurta kansanpaljoutta, koska eläimet pakenevat aina liian asuttuja tienoita.
Muutoin eivät villien kyläyhteiskunnat, joissa on pari, kolme sataa asukasta, jotka ovat toisistaan eristettyjä ja joilla on yhtä vastakkaiset edut kuin kahdella valtakunnalla ikään, saata pysyä pystyssä, koska niillä ei ole suurten valtioiden apukeinoja, valtioiden, joiden kaikki osat tukevat ja avustavat toisiaan.
Villeillä on muuan toinenkin tottumus, joka on yhtä turmiollinen kuin tämä ensimmäinenkin, nimittäin naisten julma sikiönlähdettämistapa, jottei heidän raskautensa tekisi heitä heidän miestensä silmissä epämiellyttäviksi.
Täällä taas ovat voimassa hirvittävän ankarat lait tätä vallattomuutta vastaan, menevätpä ne siinä suhteessa aivan liiallisuuksiin. Jokaista neitoa, joka ei ole käynyt ilmoittamassa raskauttaan viranomaisille, rangaistaan kuolemalla, jos hänen kohtunsa hedelmä kuolee: ei kainous eikä häpeä eivätkä tapaturmatkaan riitä hänelle milloinkaan puolustukseksi.
Pariisissa, 9 p. Rhamazan-kuuta v. 1718.
122. kirje.