"Erehdyn harvoin arvaillessani ajan tapahtumia, 1 p. tammik. v. 1711 minä ennustin keisari Josefin kuolevan sen vuoden kuluessa. Kun hän jaksoi silloin erinomaisen hyvin, pelkäsin kyllä joutuvani ihmisten pilkaksi, jos olisin lausunut ajatukseni aivan selvästi, minkä vuoksi käytinkin hiukan kaksimielistä sanamuotoa. Mutta ihmiset, jotka osaavat tehdä johtopäätöksiä, ymmärsivät minua hyvin. Ja 17 p. huhtikuuta sinä samana vuonna hän kuolikin rokkoon.
"Heti kun keisarin ja turkkilaisten sota oli julistettu, kiiruhdin etsimään piirimme herroja jäseniä kaikista Tuileries'n kolkista. Minä keräsin heidät vesialtaan lähettyville ja ennustin, että Belgradia tultaisiin piirittämään ja että se valloitettaisiin. Olin niin onnekas, että ennustukseni toteutui. On kyllä totta, että minä piirityksen kestäessä löin vetoa sata pistolia siitä, että kaupunki vallattaisiin 18 p. elok. Se vallattiin kuitenkin vasta seuraavana päivänä. Voidaanko puhua häviöstä niin kauniissa pelissä?
"Kun kuulin espanjalaisen laivaston laskeneen Sardinian rannikolle, tein sen johtopäätöksen, että se myös valloittaisi saaren. Minä sanoin sen, ja niin kävikin. Tämän menestyksen pöyhistämänä lisäsin, että tämä voittoisa laivasto purjehtisi Finaleen valloittaakseen Milanon. Kun minun oli vaikea saada muita hyväksymään tätä ajatusta, tahdoin kannattaa sitä kunniakkaasti: minä löin vetoa viisikymmentä pistolia ja menetin ne jälleen. Sillä se paholainen Alberoniksi lähetti vastoin sopimuksia laivastonsa Sisiliaan ja petti näin yht'aikaa kahta suurta valtiomiestä, Savoijan herttuaa ja minua.
"Kaikki tämä, hyvä herra, on heittänyt asiani niin sekaisin, että olen päättänyt aina vain ennustaa enkä lyödä vetoa milloinkaan. Ennen me emme tunteneetkaan Tuileries'ssa vedonlyönnin tapaa, eikä kreivi de L——vainaja sitä juuri sietänytkään. Mutta sitten kun joukko keikareita on tunkeutunut pariimme, emme enää tiedä, mihin päämme pistää. Tuskin olemme avanneet suumme kertoaksemme jonkin uutisen, kun joku tällainen nuorukainen pyrkii lyömään vetoa sitä vastaan.
"Eräänä päivänä, kun minä jo availin käsikirjoitustani ja sovittelin silmälaseja nenälleni, käytti muuan tällainen suupaltti ensimmäisen ja toisen sanan välihetkeä hyväkseen ja tokaisi: 'Minä lyön sata pistolea vetoa, ettei se ole totta'. En ollut huomaavinanikaan tuollaista mielettömyyttä, vaan jatkaen puhettani lujemmalla äänellä lausuin: 'Koska marsalkka de — — — on saanut tietää…' 'Se on valhetta', keskeytti hän. 'Teillä on aina niin päättömiä uutisia. Eihän tässäkään nyt ole minkäänlaista järkeä.'
"Minä pyydän Teitä, hyvä herra, tekemään minulle sen ilon, että lainaatte minulle kolmekymmentä pistolea, sillä minun täytyy Teille tunnustaa, että nämä vedot ovat tosiaan saattaneet minut pahaan pulaan. Samalla lähetän Teille jäljennöksen kahdesta kirjeestä, jotka olen kirjoittanut ministerille. Minä olen, jne."
Erään uutisniekan kirjeet ministerille.
"Armollinen herra!
"Minä olen innokkain alamainen, mitä kuninkaalla on milloinkaan ollut. Minähän sain erään ystävänikin toteuttamaan tekemäni suunnitelman ja kirjoittamaan kirjan sen seikan osoittamiseksi ja todistamiseksi, että Ludvig Suuri oli suurin kaikista ruhtinaista, jotka ovat ansainneet Suuren nimen. Jo pitkät ajat olen valmistellut itse toista teosta, josta on oleva vielä enemmän kunniaa kansallemme, jos Teidän Korkeutenne suvaitsee suoda minulle etuoikeuden. Tarkoitukseni on todistaa, ettei ranskalaisia aina kuningaskunnan perustamisesta alkaen ole milloinkaan voitettu ja että kaikki se, mitä historioitsijat ovat tähän asti puhuneet meidän tappioistamme, on pelkkää petkutusta. Minun on pakko oikaista heitä monessa kohdassa, ja minä uskallankin olla sitä mieltä, että minä loistan varsinkin juuri arvostelussa. Minä olen, armollinen herra, jne."
"Armollinen herra!