"Kun olemme suureksi tappioksemme menettäneet herra kreivi de L———in, pyydämme Teitä nöyrimmästi antamaan suosiollisen lupanne johtajan valitsemiseen. Epäjärjestys alkaa tunkeutua keskustelukokouksiimme, eikä valtion asioita pohdita niissä enää yhtä tarkasti kuin ennen. Nuorukaisemme eivät välitä hituistakaan vanhemmista jäsenistä eivätkä omassakaan keskuudessaan noudata minkäänlaista kuria: se on todellinen Rehabeamin neuvoskunta, missä nuorukaiset tekevät vanhusten sanan tyhjäksi. Meidän on turha huomauttaa heille, että me pidimme Tuilerioja rauhallisesti hallussamme jo kaksikymmentä vuotta ennen kuin he olivat maailmaan tulleetkaan. Pelkäänpä pahoin, että he meidät vielä sieltä karkottavat ja että meidän on pakko, sitten kun meidän on ollut poistuttava paikasta, missä olemme usein mananneet esiin ranskalaisten sankariemme haamuja, väistyä pitämään keskustelukokouksiamme Kuninkaan Puutarhaan tai johonkin vielä syrjäisempään soppeen. Minä olen, jne."
Pariisissa, 7 p. toista Gemmadi-kuuta v. 1719.
131. kirje.
Rhedi kirjoittaa Ricalle Pariisiin.
Eurooppaan saavuttuani olen kaikkein suurimmalla uteliaisuudella koettanut tutkia tasavaltojen syntyä ja historiaa. Sinähän tiedät, ettei useimmilla aasialaisilla ole edes aavistustakaan sentapaisesta hallitusmuodosta ja ettei heidän mielikuvituksensa ole kyennyt heille selvittämään, että maan päällä voi muunlaista hallitusmuotoa ollakaan kuin itsevaltainen.
Maailman ensimmäiset hallitusmuodot olivat yksinvaltaisia. Vain sattumalta syntyi vuosisatojen kuluessa tasavaltoja.
Sitten kun Kreikan oli tuhonnut vedenpaisumus, tuli uusia asukkaita sitä kansoittamaan. Se sai melkein kaikki siirtokuntansa Egyptistä ja Aasian läheisimmistä seuduista, Ja kun näitä maita hallitsivat kuninkaat, joutui niistä lähteneille kansoille samanlainen hallitusmuoto. Mutta kun näiden ruhtinaiden tyrannia kävi liian raskaaksi, karistivat kansat ikeen hartioiltaan. Ja monien kuningaskuntien jätteistä kohosivat sitten ne tasavallat, jotka nostivat Kreikan kauniiseen kukoistukseen ja tekivät siitä ainoan sivistyneen maan raakalaisten keskelle.
Vapauden rakkaus ja kuningasviha säilytti Kreikan kauan riippumattomana ja levitti laajalle tasavaltaista hallitusmuotoa. Kreikkalaiset kaupungit saivat liittolaisia Vähästä Aasiasta. Ne perustivat sinne siirtokuntia, yhtä vapaita kuin ne itsekin, ja nämä olivat niiden suojamuureina Persian kuninkaiden yrityksiä vastaan. Eikä siinä kaikki. Kreikka kansoitti myös Italian ja Italia vuorostaan Espanjan ja ehkä Galliankin. Tiedetäänhän, että suuri, vanhojen kirjailijain usein mainitsema Hesperian maa oli alkuaan sama kuin Kreikka, jota sen naapurit pitivät autuuden asuntona. Kreikkalaiset, jotka eivät löytäneetkään tätä onnelaa omien rajojensa sisältä, lähtivät etsimään sitä Italiasta, italialaiset taas Espanjasta, espanjalaiset Baeticasta tai Portugalista, niin että kaikilla näillä seuduilla oli tämä nimi vanhojen kirjailijain teoksissa. Nämä kreikkalaiset siirtokunnat kuljettivat mukanaan sen vapauden hengen, minkä ne olivat saaneet tästä suloisesta maasta. Niinpä tuskin nähdäänkään niinä kaukaisina aikoina yksinvaltoja Italiassa, Espanjassa, Galliassa. Pian tulemme näkemään, että Pohjolan ja Saksan kansat olivat yhtä vapaita. Jos heidän keskuudestaan löydettäisiinkin jonkinlaisen kuninkuuden jälkiä, niin johtuu se siitä, että pidetään kuninkaina sotajoukkojen päälliköitä tai tasavaltojen esimiehiä.
Kaikki tämä tapahtui Euroopassa, sillä mitä Aasiaan ja Afrikaan tulee, niin niitä on aina painanut itsevaltius, ellemme ota lukuun muutamia Vähän Aasian kaupunkeja, joista jo puhuimme, ja Karthagon tasavaltaa Afrikassa.
Maailman jakoivat keskenään kaksi mahtavaa tasavaltaa: Rooman ja Karthagon tasavallat. Ei ole mitään niin hyvin tunnettua kuin Rooman tasavallan alkuvaiheet, eikä mitään niin vähän tunnettua kuin Karthagon tasavallan synty. Ei tiedetä kerrassaan mitään Didoa seuranneiden afrikalaisten ruhtinaiden sarjasta eikä siitä, kuinka he menettivät valtansa. Rooman tasavallan suunnaton laajeneminen olisi ollut maailmalle suuri onni, ellei olisi ollut kohtuutonta erotusta Rooman kansalaisten ja voitettujen kansojen välillä, jos olisi annettu maakuntien käskynhaltijoille pienempi valta, jos heidän tyranniaansa ehkäiseviä pyhiä lakeja olisi noudatettu ja elleivät he olisi käyttäneet niiden vaientamiseen samoja aarteita, joita heidän laiton menettelytapansa oli koonnut.