Seuraavana päivänä palasin tähän kirjastoon, missä nyt tapasin aivan toisen miehen kuin ensi kerralla näkemäni. Hänen ulkoasunsa oli vaatimaton, hänen kasvonilmeensä henkevät ja hänen käyttäytymisensä hyvin herttainen. Heti kun olin puhunut hänelle uteliaisuudestani, kävi hän sitä tyydyttämään, jopa, kun olin ulkomaalainen, minua aivan erikoisesti valistamaankin.
"Arvoisa isä", sanoin hänelle, "mitä ovat nämä paksut niteet, jotka täyttävät koko tämän puolen kirjastoa?"
"Ne ovat Pyhän Kirjan selityksiä", vastasi hän.
"Onpa niitä paljon!" ihmettelin minä. "Pyhä Kirja oli varmaankin hyvin hämärä muinaisina aikoina, mutta nyt se näyttää olevan hyvin selvä. Onko vielä olemassa epäilyksiä? Saattaako olla olemassa kiisteltyjä kohtia?"
"Onko niitä olemassa, hyvä Jumala! Onko niitä olemassa!" huudahti hän. "Niitä on melkein yhtä paljon kuin rivejä."
"Niinkö?" vastasin minä. "Entä mitä kaikki nämä kynäniekat ovat sitten tehneet?"
"Nämä kynäniekat", selitti hän, "eivät ole suinkaan etsineet Pyhästä Raamatusta sitä, mitä tulee uskoa, vaan sitä, mitä he itse uskovat. He eivät ole sitä pitäneet kirjana, johon sisältyvät heidänkin tunnustettavikseen aiotut opinkappaleet, vaan teoksena, josta sopi penkoa vahvistusta heidän omille mielipiteilleen. Siitä syystä he ovat vääntäneet kaikki sen ajatukset ja pitäneet pihdeissään kaikkia sen lausumia. Se on maa, mihin kaikkien lahkojen kannattajat hyökkäävät ryöstöjä toimittamaan. Se on taistelutanner, missä viholliskansat, milloin vain osuvat vastakkain, ottelevat tulisesti ja missä rynnätään ja kahakoidaan monen monituisin tavoin.
"Aivan tässä lähellä näette hartauskirjoja ja yltiöjumalisia teoksia. Tuossa on siveysopillisia kirjoituksia ja ne ovat jo paljon hyödyllisempiä. Sitten seuraavat jumaluusopilliset teokset, jotka ovat kaksin kerroin käsittämättömiä, ensiksikin niiden pohtiman asian ja toiseksi itse pohtimistavan takia. Tässä näette mystikkojen teoksia, nimittäin sellaisten uskovaisten, joilla on hyvin hellä sydän."
"Ah, arvoisa isä", ehätin minä, "odottakaahan hetkinen. Älkää pitäkö niin kiirettä. Puhukaa minulle niistä mystikoista."
"Hyvä herra", vastasi hän, "jumalisuus lämmittää hellyyteen taipuvaisen sydämen ja saa sen lähettämään kuumia höyryjä aivoihin, jotka myös kuumenevat: siitä syntyvät sitten haltiotilat ja hurmaannukset. Moinen on jumalisuuden hourailua. Usein se kehittyy tai oikeammin sanoen turmeltuu kvietismiksi: tehän tiedätte, ettei kvietisti ole mitään muuta kuin hullu, jumalinen ja hillitön ihminen.