"Tässä ovat tasavaltojen historioitsijat, Sveitsin, joka on vapauden kuva, Venetsian, jonka turvana on vain sen säästeliäs taloudenhoito, ja Genovan, joka loistaa vain rakennuksillaan.
"Tuossa näette Pohjolan aikakirjat, muiden mukana Puolan, joka käyttää huonosti vapauttaan ja kuninkaidensa valitsemisen oikeutta, että se tuntuu siten haluavan lohduttaa naapurikansojaan, jotka ovat menettäneet kumpaisenkin."
Siihen jäi keskustelumme jälleen seuraavaan päivään saakka.
Pariisissa, 2 p. Chalval-kuuta v. 1719.
137. kirje.
Rica kirjoittaa samalle.
Seuraavana päivänä vei hän minut toiseen huoneeseen. "Tässä ovat runoilijat", alkoi hän, "toisin sanoen kynäniekat, joiden ammattina on terveen järjen kammitsoiminen ja ymmärryksen hukuttaminen kaikenlaisiin viehätyskeinoihin niinkuin muinoin haudattiin naiset helyihinsä ja hepeniinsä. Te tunnette heidät. He eivät ole suinkaan harvinaisia Itämaillakaan, missä tulisempi aurinko näyttää kuumentavan mielikuvitustakin.
"Tässä ovat eepilliset runoelmat."
"Vai niin! Mutta mitä ne eepilliset runoelmat sitten ovat?"
"Toden puhuakseni", vastasi hän, "en minä tiedä sitä. Tuntijat väittävät, ettei niitä ole milloinkaan sepitettykään muuta kuin kaksi ja etteivät muut, jotka sillä nimellä esiintyvät, ole suinkaan eepillisiä runoelmia. Sitäkään en tiedä. He sanovat edelleen, että on mahdotonta tehdäkään uusia. Ja sehän on vielä kummallisempaa.