"Minä olen, jne."
Kaikkia oppineita syytettiin muinoin noituudesta, sitä en lainkaan ihmettele. Kukin puhui itsekseen: "Minä olen kehittänyt luonnon lahjoittamat kyvyt niin pitkälle kuin niitä voi kehittää. Kuitenkin se ja se oppinut on minua joissakin suhteissa etevämpi. Siinä täytyy siis olla jotakin pirunkonstia."
Nykyään, jolloin sellaiset syytökset ovat joutuneet huonoon huutoon, on ryhdytty käyttämään toista keinoa: nykyään oppinut voi tuskin välttää uskonnottomuuden tai kerettiläisyyden moitetta. Kansa voi hänet kyllä julistaa viattomaksi, mutta haava on isketty eikä se milloinkaan mene oikein, umpeen. Se jää ainaisesti hänelle kipeäksi kohdaksi. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin saattaa vielä vastustaja sanoa hänelle vaatimattomasti: "Jumala varjelkoon minua väittämästä, että se, mistä teitä syytetään, olisi totta. Mutta teidän on kuitenkin ollut pakko puolustautua." Näin käännetään hänen puolustuksensakin häntä vastaan.
Jos hän kirjoittaa historiaa ja jos hänen hengessään on jaloutta ja sydämessään suoruutta, toimitetaan hänelle tuhannet vainot. Häntä vastaan yllytetään tuomarit asiasta, joka on tapahtunut tuhat vuotta sitten. Ja hänen kynänsä tahdotaan kahlita, ellei sitä voida ostaa.
Hän on kuitenkin onnellisempi kuin ne halpamaiset miehet, jotka myyvät rehellisyytensä kehnosta apurahasta, jotka, kun katsellaan kaikkia heidän petoksiaan yksitellen, saavat niistä tuskin ropoakaan kappaleesta, jotka kaatavat valtakuntien perustuslait, vähentävät yhden valtiomahdin oikeuksia ja lisäävät toisen, antavat ruhtinaille ja ottavat kansoilta, palauttavat vanhentuneita oikeuksia voimaan, imartelevat heidän aikanaan suosittuja intohimoja ja valtaistuimella istuvia paheita ja johtavat jälkimaailmaa harhaan sitäkin kunnottomammalla tavalla kun sillä on vähemmän mahdollisuuksia kumota heidän todistuksensa.
Mutta siinä ei ole vielä kyllin, että tekijä on saanut pitää hyvänään kaikki solvaukset. Siinä ei ole vielä kyllin, että hän on saanut lakkaamattomalla levottomuudella ajatella teoksensa menestystä. Se ilmestyy vihdoin, teos, josta hän on nähnyt niin paljon vaivaa. Se toimittaa hänelle riitoja joka taholta. Ja kuinka niitä välttää? Hänellä oli se ja se mielipide. Hän puolusti sitä kirjoituksissaan. Hän ei tiennyt, että toinen oli kahdensadan peninkulman päässä hänestä puhunut aivan päinvastoin. Mutta kuitenkin syttyy sota.
Uskaltaisipa hän edes toivoa jonkinlaista arvonantoa! Ei! Korkeintaan kunnioittavat häntä ne, jotka harrastavat samaa tiedettä kuin hänkin. Filosofi halveksii perinpohjin miestä, jonka pää on täynnä tosiasioita. Ja toinen, jolla on hyvä muisti, pitää häntä taas haaveilijana.
Ne taas, jotka kerskailevat kopeasta tietämättömyydestään, haluaisivat upottaa koko ihmissuvun siihen samaan unohdukseen, mihin he itsekin kerran vaipuvat.
Jos joltakin puuttuu se tai tämä kyky, korvaa hän tappionsa halveksimalla sitä kykyä. Hän poistaa esteen, jonka hän tapasi ansiokkuuden ja itsensä väliltä, ja luulee sitten olevansa miehen tasalla, jonka saavutuksia hän pelkää.
Ja kuitenkin täytyy hyvin monen ihmisen yhdistää epävarmaan maineeseen nautintojen menetys ja terveyden hukka.