154. kirje.
Usbek kirjoittaa vaimoilleen Ispahanin palatsiin.
Olkoon tämä kirje kuin ukonvaaja, joka iskee jyrinän ja myrskyn pauhatessa! Solim on ylieunukkinne, ei teitä vartioidakseen, vaan rangaistakseen. Koko palatsi vaipukoon hänen edessään maahan. Hän on tuomitseva teidän entiset tekonne ja vast'edes hän on pitävä teitä niin ankarassa ikeessä, että kaipaatte vapauttanne, ellette kaipaakaan hyvettänne.
Pariisissa, 4 p. Chahban-kuuta v. 1719.
155. kirje.
Usbek kirjoittaa Nessirille Ispahaniin.
Onnellinen se, ken tajuaa hiljaisen ja tyynen elämän arvon ja viihdyttää sydäntänsä perheensä keskellä, tuntematta muuta maata kuin sen, joka on nähnyt hänen syntyvän!
Elän nykyään armottomassa ilmanalassa, lähellä kaikkea sellaista, mikä minua tuskastuttaa, kaukana kaikesta, mikä minua viehättää. Synkkä murhe valtaa minut. Minä vaivun kauhistavaan alakuloisuuteen. On kuin menehtyisin, enkä ole oma itseni muulloin kuin villin mustasukkaisuuden syttyessä poveeni ja puhaltaessa sieluuni pelon, epäluulon, vihan ja kaipauksen.
Sinä tunnet minut, Nessir. Sinä olet aina katsellut sydämeeni kuin omaan sydämeesi. Säälisit minua, jos tietäisit surkean tilani. Joskus saan odottaa kokonaista kuusi kuukautta tietoja vaimolasta. Minä luen kaikki kuluvat hetket: kärsimättömyyteni pitentää ne aina. Ja kun sitten se niin kiihkeästi odotettu on saapumassa, tapahtuu sydämessäni äkillinen kumous. Käteni vapisee avatessaan kohtalokasta kirjettä. Levottomuutta, joka sai minut epätoivoon, pidän nyt onnellisimpana tilana, missä voin olla, ja pelkään, että minut herättää siitä julmempi isku kuin tuhatkertainen kuolema.
Mutta mitä syitä minulla lie ollutkin isänmaastani lähtemiseen ja vaikka saankin kiittää pakoa henkeni säilymisestä, en minä voi enää, Nessir, jäädä tähän kauheaan maanpakoon. Sillä enkö kuitenkin kuolisi mielihaikeuteni kalvamana? Olen tuhannet kerrat hoputtanut Ricaa lähtemään tästä muukalaisesta maasta. Mutta hän vastustaa kaikkia minun päätöksiäni. Hän sitoo minut tänne tuhansin tekosyin. Hän näyttää unohtaneen isänmaansa. Tai paremmin sanoen: hän näyttää unohtaneen minut, niin vähän hän välittää minun ikävästäni.