Mutta nämäpä olivatkin hyvin valmistuneita vastarintaan. He olivat koonneet vaimonsa ja lapsensa keskelleen. Heitä hämmästytti heidän vihollistensa vääryys, eikä suinkaan näiden lukumäärä. Uusi into oli syttynyt heidän sydämeensä: yksi tahtoi kuolla isänsä, toinen vaimonsa ja lastensa, tämä veljiensä, tuo ystäviensä, kaikki luolaihmisten kansan puolesta. Kaatuneen paikalle kiiruhti heti toinen, jolla yhteisen asian lisäksi oli yksityisen kuolema kostettavanaan.
Sellainen oli vääryyden ja hyveen taistelu. Nämä raukkamaiset kansat, jotka tavoittelivat vain saalista, eivät hävenneet paeta, ja he väistyivät luolaihmisten hyvettä, ennen kuin se heihin koskikaan.
Erserumissa, 9 p. toista Gemmadi-kuuta v. 1711.
14. kirje.
Usbek kirjoittaa samalle.
Kun kansa lisääntyi päivä päivältä, luulivat luolaihmiset olevan viisainta valita kuningas. He sopivat siitä, että kruunu oli annettava oikeamielisimmälle, ja he loivat kaikki katseensa erääseen vanhukseen, joka ansaitsi kunnioitusta ikänsä ja kauan harjoitetun hyveen tähden. Hän ei ollut tahtonut olla läsnä tässä kokouksessa, vaan oli vetäytynyt taloonsa, sydän murheen ahdistamana.
Kun hänen luokseen saapui lähetystö ilmoittamaan häneen sattuneesta vaalista, sanoi hän: "Älköön Jumala suoko minun tehdä niin suurta vääryyttä luolaihmisille, ettei voitaisi uskoa heidän joukossaan olevan ainoatakaan oikeamielisempää kuin minä. Te annatte minulle kruunun, ja jos te välttämättä tahdotte, täytynee minun se ottaa. Mutta tietäkää, että kuolen tuskasta nähtyäni syntyessäni luolaihmiset vapaina ja nähdessäni heidät nyt orjuuteen vaipuneina." Näin puhuttuaan hän alkoi vuodattaa viljanaan kyyneleitä. "Onneton päivä!" jatkoi hän, "ja miksi olenkaan näin kauan elänyt?" Sitten hän huudahti ankaralla äänellä: "Minä huomaan kyllä, kuinka asian laita on, oi luolaihmiset! Teidän hyveenne alkaa käydä teille rasittavaksi. Siinä tilassa, missä te nyt olette, kun teillä ei ole päällikköä, teidän täytyy olla hyveellisiä vasten tahtoannekin. Muutoin ette voisi pysyä pystyssä, vaan suistuisitte esi-isienne onnettomuuteen. Mutta tämä ies tuntuu teistä liian kovalta: te olisitte mieluummin ruhtinaan alamaisia ja tottelisitte kernaammin hänen lievempiä lakejansa kuin omia tapojanne. Te tiedätte voivanne silloin tyydyttää kunnianhimoanne, hankkia rikkauksia ja venyä veltossa hekumassa. Ja luulette tulevanne toimeen ilman hyvettä, kunhan vain vältytte lankeamasta suuriin rikoksiin." Hän vaikeni hetkiseksi, ja hänen kyyneleensä vuotivat vuolaampina kuin koskaan ennen. "Ja mitä vaaditte minua tekemään? Kuinka saatan minä käskeä jotakin luolaihmistä? Ajatteletteko niin, että hänen olisi suoritettava hyveellinen teko sen tähden että minä sitä käsken, hänen, joka tekisi sen ilman minuakin, vain oman luontonsa taipumuksesta? Oi luolaihmiset! Minä olen päässyt päivieni päähän, vereni on jäähtynyt suonissani, minä näen kohta teidän pyhät esi-isänne: miksi tahdotte minun tuottavan heille murhetta ja miksi pakotatte minut sanomaan heille, että minä olen jättänyt teidät muun ikeen kuin hyveen ikeen alaisiksi."
Erserumissa, 10 p. toista Gemmadi-kuuta v. 1711.
15. kirje.
Ylieunukki kirjoittaa Jaronille, mustalle eunukille, Erserumiin.