Mazenderan on persialainen maakunta, joka sijaitsee Kaspian meren eteläpäässä.
98. kirje.
Jaron l. Jahrum, kaupunki Farsin (Farsistanin) persialaisessa maakunnassa, johon kuuluvat Persian ylätasangon ja Persian lahden välillä sijaitsevat karut vuoriseudut.
99. kirje.
Ranskassa perustettiin 1500-, 1600- ja 1700-luvuilla useampiakin "oikeuskamareja" (chambres de justice) pitämään silmällä rahamiesten toimia. Sellainen tuomioistuin perustettiin myös v. 1716 sijaishallitsijan käskystä, ja sen tarkoituksena oli päästä käsiksi niihin verojenvuokraajiin ja suurpohattoihin, jotka Ludvig XIV:n aikana olivat hankkineet maalle suunnattoman velkataakan.
Tuoksi sukkelasuiseksi ministeriksi arvellaan yleisesti herttua Adrien-Maurice de Noailles'ia (1678-1766), joka oli sijaishallitusneuvoston jäsen ja raha-asiainneuvoston puheenjohtaja vv. 1715-1718. Viimeksi mainittuna vuonna hän joutui epäsuosioon ja erosi toimistaan, koska hän ei voinut hyväksyä Law'n talouspolitiikkaa, josta myöhemmin tulee puhe.
Palvelijoista puhuessaan näyttää Montesquieu erikoisesti tarkoittaneen kardinaali Dubois'ta, sijaishallitsijan entistä opettajaa, jonka tämä oli kohottanut ministeriksi. Dubois oli nuoruudessaan palvellut kansleri Michel Le Tellier'llä.
101. kirje.
Vierailla laeilla tarkoitetaan tässä ranskalaisten omaksumaa roomalaista oikeutta, samoin kuin kanonista oikeutta. Keisari Justinianuksen (527-565 j.Kr.) ja hänen seuraajainsa hallitessa koottiin roomalaiset lakimääräykset Corpus juris civilis-kirjaan. Melkein samaan aikaan ryhdyttiin samalla tavoin kokoomaan frankkilaisia lakeja Klotar I:sen lähimpien seuraajien hallitessa.
102. kirje.