Mehemet Ali, profeettain palvelija, kirjoittaa Usbekille Erserumiin.
Te teette meille yhäti samoja kysymyksiä, joita tehtiin jo tuhannet kerrat pyhälle Profeetallemme. Miksi ette lue kirjanoppineiden perimätietoja? Miksi ette mene tälle kaiken ymmärtämisen puhtaalle lähteelle? Kaikki teidän epäilyksenne saisivat silloin ratkaisunsa.
Voi teitä onnettomia, jotka maallisten asiain kahlitsemina ette ole milloinkaan värähtämättömällä silmällä katselleet taivaallisia asioita ja jotka kunnioitatte muhamettilaisten pappien säätyä uskaltamatta siihen antautua tai sitä seurata!
Voi teitä jumalattomia, jotka ette milloinkaan tunkeudu Iankaikkisen salaisuuksiin! Teidän valkeutenne on kuin syvyyden pimeys ja teidän henkenne järkeily muistuttaa tomua, jota jalkanne nostavat ilmaan silloin kun aurinko on puolipäiväkorkeudessaan polttavassa Chahban-kuussa.
Niinpä ei teidän henkenne zeniitti ylläkään halvimmankaan immaumin hengen nadiriin. Teidän turha filosofianne on kuin salama, joka ennustaa rajuilmaa ja pimeyttä: te olette myrskyn keskellä ja harhailette tuulten ajeltavina.
On hyvin helppo vastata teidän esittämäänne pulmaan: tarvitsee vain teille kertoa, mitä tapahtui kerran pyhälle Profeetallemme, kun hän kristittyjen kiusaamana ja juutalaisten koettelemana saattoi heidät molemmat häpeään.
Juutalainen Abdias Ibesalon kysyi häneltä, miksi Jumala oli kieltänyt syömästä sian lihaa. "Eipä ilman syytä", vastasi Profeetta: "se on saastainen eläin. Ja minä todistan sen teille."
Hän teki kämmenelleen liejusta miehen hahmon. Hän heitti sen maahan ja huusi sille: "Nouse ylös."
Samassa nousi mies maasta ja sanoi: "Minä olen Jafet, Noan poika."
"Olivatko hiuksesi yhtä valkeat kuollessasi?" kysyi häneltä pyhä
Profeetta.