Sinä olet hellimpien keskustelujemme aiheena: me emme voi kylliksemme puhua siitä ystävällisestä tavasta, jolla meitä kohtelit Smyrnassa, emmekä palveluksista, joita ystävyytesi yhätikin meille päivä päivältä tekee. Me toivomme Sinun, jalo Ibben, kaikkialla tapaavan yhtä kiitollisia ja yhtä uskollisia ystäviä kuin me olemme.
Kunpa näkisin Sinut pian taas ja saisin viettää seurassasi niitä onnellisia päiviä, jotka kuluvat niin suloisesti kahden ystävän kesken! Hyvästi!
Pariisissa, 4 p. toista Rebiab-kuuta v. 1712.
26. kirje.
Usbek kirjoittaa Roxanelle ispahanilaiseen palatsiin.
Miten onnellinen olettekaan, Roxane, kun saatte olla rakkaassa Persian maassa, ettekä näissä myrkyllisissä seuduissa, joissa ei tunneta kainoutta eikä hyvettä! Miten onnellinen olettekaan! Te elätte vaimolassani kuin viattomuuden asunnossa ikään, kaikkien inhimillisten hyökkäysten ulottumattomissa. Te elätte riemuiten, onnellisesti kykenemättömänä hairahtumaan. Milloinkaan ei ole mies saastuttanut Teitä irstailla katseillaan. Eipä edes appenne ole juhlapitojen vapaudessakaan nähnyt Teidän kaunista suutanne: Te ette ole milloinkaan unohtanut kiinnittää pyhää huntua sen peitoksi. Onnellinen Roxane! Maalle mennessänne on aina edellänne kulkenut eunukkeja surmaamassa jokaisen uskalikon, joka ei ole paennut Teidän näkyviltänne. Mitä vaivaa olen minäkin, jolle taivas on lahjoittanut Teidät onneni täydentämiseksi, saanut nähdä päästäkseni sen aarteen valtiaaksi, jota Te niin pontevasti puolustitte! Mikä murhe minulle, kun en avioliittomme ensi päivinä saanut Teitä lainkaan nähdä! Ja mikä kärsimättömyys, kun minä sitten Teidät vihdoin näin! Mutta Te ette sitä kuitenkaan tyydyttänyt, vaan kiihotitte sitä päinvastoin säikähtyneen kainouden itsepintaisilla kielloilla: Te sekoititte minut kaikkiin niihin miehiin, joilta Te pysyttelette visusti piilossa. Muistatteko päivää, jolloin Te eksyitte minulta orjattarienne joukkoon, näiden pettäessä minua ja salatessa Teitä etsiskelyiltäni? Muistatteko toista päivää, jolloin Te, nähdessänne kyyneleenne tehottomiksi, käytitte äitinne arvovaltaa hillitäksenne rakkauteni hurjaa kiihkoa turvauduitte rohkeutenne tarjoamiin. Tempasitte tikarin ja uhkasitte kuolemalla puolisoa, joka Teitä rakasti, jos hän yhä vaati Teiltä sitä, mitä Te piditte suuremmassa arvossa kuin puolisoanne. Kaksi kuukautta kului tässä rakkauden ja hyveen taistelussa. Te menitte liian pitkälle siveissä estelyissänne: Te ette antautunut edes voitettuna. Te puolustitte viimeiseen asti kuolevaa neitseyttä. Te piditte minua vihollisena, joka oli Teidät häväissyt, ettekä puolisona, joka oli Teitä rakastanut. Enemmän kuin kolmen kuukauden aikana ette uskaltanut katsahtaa minuun punastumatta: Teidän hämmentynyt ilmeenne näytti moittivan minua voitosta, jonka minä olin saavuttanut. Enkä minä päässyt rauhassa nauttimaan omistuksestani: Te salasitte minulta niin paljon kuin voitte sulojanne ja ihanuuksianne, ja minä olin niinmuodoin hurmaantunut kaikkein suurimmista suosionosoituksista ilman että minulle oli suotu kaikkein pienimpiä.
Jos Teidät olisi kasvatettu tässä maassa, ette olisi joutunut niin suunniltanne. Naiset ovat täällä menettäneet kaiken pidättyväisyyden. He näyttäytyvät miehille peittämättömin kasvoin, ikäänkuin tahtoisivat anoa omaa tappiotaan. He etsivät miehiä katseillaan. He tapaavat näitä moskeijoissa, kävelypaikoilla, jopa kotonaankin. Tapa käyttää eunukkeja palvelijoina on heille tuntematon. Teidän keskuudessanne vallitsevan jalon yksinkertaisuuden ja viehättävän kainouden sijasta näkee täällä raakaa häpeämättömyyttä, johon on mahdoton tottua.
Niin, Roxane, jos Te olisitte täällä, tuntisitte ikäänkuin omaksi häpeäksenne sen hirvittävän kunniattomuuden, johon Teidän sukupuolenne on vaipunut. Te pakenisitte näitä inhoittavia paikkoja ja kaipaisitte sitä suloista suojaa, missä tapaatte viattomuuden, missä olette varma itsestänne, missä ei mikään vaara saa Teitä vapisemaan, missä Te vihdoin voitte rakastaa minua pelkäämättä milloinkaan menettävänne rakkautta, jonka olette minulle velkaa.
Kun kohotatte hipiänne loistoa kaikkein kauneimmilla väreillä, kun voitelette koko ruumiinne kallisarvoisimmilla hajuaineilla, kun koristaudutte kauneimmilla puvuillanne, kun koetatte voittaa toverinne tanssinne siroudella ja laulunne viehkeydellä, kun lempeästi kilpailette heidän kanssaan sulosta, hellyydestä ja hilpeydestä, en minä saata kuvitellakaan Teillä olevan muuta tarkoitusta kuin minun miellyttämiseni. Ja kun minä näen Teidän kainosti punastuvan, kun Teidän katseenne etsivät minun katseitani, kun hiivitte sydämeeni hellin, rukoilevin sanoin, en minä voisi, Roxane, epäillä Teidän rakkauttanne.
Mutta mitä on minun ajatteleminen eurooppalaisista naisista? Heidän ihonkäsittelynsä, korut, joilla he somistautuvat, huolellisuus, jolla he hoitavat ulkomuotoansa, miellyttämisenhalu, joka heissä väistymättä asuu, ovat kaikki heidän hyveensä tahrapilkkuja ja heidän puolisoittensa häväistyksiä.