Teidän ei kuitenkaan tule luulla, Roxane, minun ajattelevan, että he menisivät vallattomuudessaan niin pitkälle kuin moisesta käyttäytymisestä uskoisi mahdolliseksi, ja että he ajautuisivat irstaisuudessaan siihen kauheaan äärimmäisyyteen, joka saa vapisemaan ja joka tietää ehdotonta aviollisen uskollisuuden loukkaamista. On hyvin vähän niin kevytmielisiä naisia, että heidän rikollisuutensa ulottuisi sinne asti: heidän kaikkien sydämessään on jonkinlainen hyveen tunto, joka on sinne syntymässä painunut ja jota kasvatus heikontaa, voimatta sitä kokonaan hävittää. He saattavat kyllä höllentää niitä ulkonaisia velvollisuuksia, joita kainous vaatii noudattamaan, mutta milloin olisi otettava viimeiset askeleet, nousee luonto kapinaan. Niinpä kun me suljemme teidät ahtaaseen piiriin, kun me panemme teidän vartijoiksenne monet orjat, kun me hillitsemme ankaralla kädellä teidän halujanne silloin kun ne lentävät liian kauas, ei se tapahdu siksi, että me pelkäisimme lopullista uskottomuutta, vaan koska me tiedämme, ettei puhtaus voi olla milloinkaan liian suuri ja että pieninkin tahra voi sen turmella.
Minä säälin Teitä, Roxane. Teidän siveytenne, niin kauan koeteltu, ansaitsisi puolison, joka ei olisi milloinkaan luotanne poistunut ja joka olisi itse kyennyt tukahuttamaan ne mieliteot, mitkä vain Teidän hyveenne saattaa lannistaa.
Pariisissa, 7 p. Rhegeb-kuuta v. 1712.
27. kirje.
Usbek kirjoittaa Nessirille Ispahaniin.
Me olemme nykyään Pariisissa, tässä loistavassa auringon kaupungin kilpailijassa.
Lähtiessäni Smyrnasta annoin ystäväni Ibbenin tehtäväksi toimittaa Sinulle lippaan, jossa oli muutamia lahjoja Sinulle, ja samaa tietä saat tämän kirjeenkin. Vaikka olen hänestä 500 tai 600 peninkulman päässä, lähetän hänelle uutisia ja saan uutisia häneltä yhtä helposti kuin jos hän olisi Ispahanissa ja minä Kumissa. Minä lähetän kirjeeni Marseille'iin, mistä lakkaamatta purjehtii laivoja Smyrnaan. Sieltä toimittaa hän taas Persiaan osoitetut kirjeet armenialaisten karavaanien matkaan, näitä kun lähtee Ispahaniin joka päivä.
Rican terveys on täydellinen: hänen ruumiinrakenteensa lujuus, hänen nuoruutensa ja hänen luontainen hilpeytensä auttavat häntä suoriutumaan kaikista koettelemuksista.
Minä puolestani en jaksa hyvin. Ruumiini ja sieluni ovat lamassa. Minä antaudun mietiskelyihin, jotka käyvät päivä päivältä surullisemmiksi. Heikkenevä terveyteni kääntää minua isänmaatani kohti ja tekee minulle tämän maan yhä muukalaisemmaksi.
Mutta, rakas Nessir, minä vannotan Sinua, toimita niin, etteivät vaimoni saa tietoa minun nykyisestä tilastani. Jos he rakastavat minua, tahdon säästää heidän kyyneleitään. Elleivät he rakasta minua, en tahdo suinkaan lisätä heidän uskaliaisuuttaan.