Jos eunukkini luulisivat minun olevan vaarassa, jos he voisivat toivoa pääsevänsä rangaistuksetta raukkamaisesta myöntyväisyydestä, lakkaisivat he piankin olemasta kuuroja sen sukupuolen mairittelevalle äänelle, joka pakottaa kalliotkin kuulemaan ja elottomatkin esineet liikkumaan.
Hyvästi, Nessir. Olen iloinen saadessani osoittaa Sinulle luottamustani.
Pariisissa, 5 p. Chahban-kuuta v. 1712.
28. kirje.
Rica kirjoittaa ———:lle.
Eilen näin varsin kummallisen tapauksen, vaikka sellaista sattuukin
Pariisissa joka päivä.
Kaikki ihmiset kokoontuvat loppupuolella iltapäivää esittämään jonkinlaista kuvausta, jota olen kuullut nimitettävän näytelmäksi. Pääasiallinen toiminta tapahtuu korokkeella, jota sanotaan näyttämöksi. Kahden puolen nähdään pienissä komeroissa, joita mainitaan aitioiksi, miehiä ja naisia, jotka näyttelevät keskenään mykkiä kohtauksia, jotenkin samanlaisia kuin Persiassamme käytetyt. Väliin on kyseessä lohduton rakastajatar, joka tulkitsee kaihoaan. Väliin nielee taas toinen, vilkassilmäinen, intohimoisen näköinen nainen katseillaan rakastajansa, joka maksaa samalla mitalla: kaikki voimakkaat sielunliikkeet esiintyvät maalattuina kasvoille ja ilmaistuina kaunopuheisuudella, joka on sitä eloisampaa, kun se on mykkää. Tällöin näyttelijättäret esiintyvät vartalo vain puoliksi näkyvissä ja heillä on tavallisesti puuhka käsivarsien kainona peitteenä. Alhaalla on joukko ihmisiä, jotka seisovat ja pilkkaavat niitä, jotka ovat ylhäällä näyttämöllä ja nämä jälkimmäiset nauravat vuorostaan niitä, jotka ovat alhaalla.
Mutta suurimman vaivan näkevät muutamat ihmiset, jotka erikoisesti valitaan tähän tarkoitukseen jo varhaisella iällä, niin että he kykenevät kestämään ponnistuksia. Heidän on oltava joka paikassa. He kulkevat sokkeloista, jotka he yksin tuntevat, ja nousevat hämmästyttävän taitavasti kerroksesta kerrokseen. Heitä näkee ylhäällä, alhaalla, kaikissa aitioissa. He ikäänkuin sukeltavat veteen: väliin heitä ei eroita, väliin he ilmestyvät taas näkyviin. Usein he poistuvat yhdeltä näyttämöltä ja menevät esiintymään toiselle. Heidän joukossaan on sellaisiakin, jotka tekevät niin suuren ihmeen, ettei moista olisi rohjennut toivoakaan heidän kainalosauvoiltaan: he kävelevät ja pääsevät eteenpäin siinä kuin muutkin. Vihdoin astutaan saleihin, missä esitetään erikoisnäytelmää: aletaan kumarruksin ja jatketaan syleilyin. Sanotaan keveimmänkin tuttavuuden antavan ihmiselle oikeuden tukahuttaa toisen: jo itse paikka näyttää huokuvan ihmisiin hellyyttä. Niinpä väitetäänkin, etteivät ne prinsessat, jotka siellä hallitsevat, ole suinkaan julmia. Ja ellei oteta lukuun paria, kolmea tuntia, jolloin he ovat päivittäin varsin villeinä, voidaankin sanoa heidän kaiken muun ajan olevan verrattain sävyisiä, sitten kun he ovat helposti päässeet huumauksestaan.
Kaikki, mitä olen Sinulle tässä kertonut, tapahtuu melkein samoin menoin eräässä toisessakin paikassa, jota sanotaan Oopperaksi: ainoa erotus on siinä, että yhdessä puhutaan ja toisessa lauletaan. Muuan ystävä vei minut kerran kammioon, missä eräs etevimpiä näyttelijättäriä parhaillaan riisuutui. Meistä tuli niin hyvät tutut, että minä seuraavana päivänä sain häneltä tämän kirjeen:
"Hyvä herra: