Toiset tuomarit otaksuvat syytetyn viattomaksi, mutta nämä pitävät häntä aina syyllisenä. Epäilyttävissä tapauksissa on heidän sääntönään taipua ankaruuden puoleen, ilmeisestikin siksi, että he luulevat ihmiset pahoiksi. Mutta toisaalta on heillä näistä niin hyvä käsitys, etteivät he koskaan katso heidän voivan valehdella, sillä he hyväksyvät verivihollisten, kevytmielisten naisten, häpeällistä ammattia harjoittavien todistukset. Tuomiossaan he lausuvat pieniä kohteliaisuuksia niille, joka ovat puettuja tulikivipaitaan, vakuuttaen olevansa hyvin pahoillaan nähdessään heidät niin huonossa puvussa ja sanoen olevansa lempeitä, inhoavansa verta ja olevansa epätoivoissaan, kun heidän on ollut pakko julistaa heidät syyllisiksi. Mutta lohdutuksekseen takavarikoivat he näiden onnettomien kaiken omaisuuden omaan laskuunsa.
Onnellinen on maa, missä asuu profeettain lapsia! Nämä surulliset näytelmät ovat siellä tuntemattomia. Pyhä uskonto, jonka enkelit ovat sinne tuoneet, pitää parhaana puolustajanaan omaa totuuttaan eikä se lainkaan tarvitse näitä väkivaltaisia keinoja pysyäkseen pystyssä.
Pariisissa, 4 p, Chalval-kuuta v. 1712.
30. kirje.
Rica kirjoittaa samalle Smyrnaan.
Pariisin asukkaat ovat aivan uskomattoman uteliaita. Saapuessani tänne töllisteltiin minua ikäänkuin olisin taivaasta pudonnut: vanhukset, miehet, naiset, lapset, kaikki halusivat minua nähdä. Jos minä lähdin kävelylle, ryntäsivät kaikki ikkunoihin. Jos minä olin Tuileries'ssa, huomasin heti muodostuvan piirin ympärilleni. Naisetkin kerääntyivät lähettyvilleni tuhansin värein välkähteleväksi taivaankaareksi. Jos olin teatterissa, näin heti satojen tähystysputkien suuntautuvan kasvojani kohti. Totisesti: milloinkaan ei ole ihmistä niin katseltu kuin minua. Hymyilin joskus kuullessani ihmisten, jotka olivat tuskin milloinkaan poistuneet huoneestaan, puhelevan keskenään: "Täytyy myöntää, että hän näyttää hyvin persialaiselta." Ihme ja kumma: minä tapasin kuviani kaikkialta, näin muotoni monistettuna kaikissa myymälöissä, kaikilla uuninreunoilla, sillä niin kovin pelättiin, ettei minua vain olisi kylliksi nähty.
Niin monet kunnianosoitukset eivät saata lopulta olla käymättä rasitukseksi. En luullut olevani niin ihmeellinen ja niin harvinainen olento, ja vaikka minulla onkin varsin hyvä käsitys itsestäni, en olisi milloinkaan osannut kuvitellakaan kerran häiritseväni suurkaupungin rauhaa, kaupungin, jossa minua ei kukaan tuntenut. Tämä sai minut hylkäämään persialaisen puvun ja verhoutumaan eurooppalaisittain, nähdäkseni, olisiko kasvonpiirteissäni vielä jotakin ihmeellistä. Tämä koe ilmaisi minulle todellisen arvoni. Vapautettuna kaikista muukalaisista koristuksista havaitsin saavani osakseni mitä sattuvinta arvostelua. Minulla oli tosiaankin syytä suututella räätälilleni, joka oli silmänräpäyksessä riistänyt minulta yleisen huomion ja kunnioituksen. Sillä yht'äkkiä vaivuin kauhistuttavaan mitättömyyteen. Viivyin joskus kokonaisen tunninkin seurassa ilman että minuun edes vilkaistiin tai että minulle suotiin tilaisuus avata suutani. Mutta jos joku sattumalta ilmoitti läsnäolijoilleni minun olevan persialainen, kuulin heti ympärilläni sorinaa ja suhinaa: "Ah! ah! Herra on persialainen! Sehän on vallan tavatonta! Kuinka kukaan voi olla persialainen?"
Pariisissa, 6 p. Chalval-kuuta v. 1712.
31. kirje.
Rhedi kirjoittaa Usbekille Pariisiin.