35. kirje.
Usbek kirjoittaa serkulleen Gemchidille, Tauriin loistavan luostarin dervishille.
Mitä Sinä ajattelet kristityistä, ylevä dervishi? Luuletko heidän tuomiopäivänä saavan saman kohtalon kuin uskottomat turkkilaiset, jotka joutuvat juutalaisten aaseiksi ja joita nämä ajavat täyttä laukkaa helvettiin? Tiedän kyllä, etteivät he pääse profeettain olinpaikkaan ja ettei suuri Ali ole suinkaan tullut maailmaan heidän tähtensä. Mutta kun heillä ei ole ollut onnea tavata moskeijoja maastaan, niin luuletko, että heidät tuomitaan ikuisiin rangaistuksiin ja että Jumala kostaa heille, kun he eivät ole noudattaneet uskontoa, jota Hän ei ole heille ilmoittanut? Minä saatan sanoa Sinulle: olen usein tutkinut näitä kristittyjä ja kuulustellut heitä, saadakseni selville, onko heillä mitään käsitystä suuresta Alista, joka oli kaunein kaikista miehistä, ja havaitsin, etteivät he olleet kuulleet hänestä milloinkaan puhuttavan.
He eivät ole lainkaan niiden uskottomien kaltaisia, jotka meidän pyhät profeettamme surmasivat miekan terällä, koska he kieltäytyivät uskomasta taivaan ihmetöihin. He muistuttavat enemmän niitä onnettomia, jotka elivät epäjumaluuden pimeydessä ennen kuin jumalallinen valo tuli valistamaan meidän suuren Profeettamme kasvoja.
Jos muutoin tutkii lähemmin heidän uskontoaan, havaitsee meidän opinkappaleittemme olevan siinä ikäänkuin idulla. Olen usein ihaillut Kaitselmuksen salaisia teitä, se kun näyttää siten tahtoneen valmistaa heitä yleiseen kääntymykseen. Olen kuullut puhuttavan eräästä heidän oppineiden miestensä kirjoittamasta kirjasta, jonka nimi on Moniavioisuuden voitto ja jossa todistetaan, että moniavioisuus on kristityillekin säädetty. Heidän kasteensa on meidän lainmääräämien pesojemme kuva, ja kristityt erehtyvät vain siinä tehossa, minkä he omaksuvat tälle ensimmäiselle pesolle, koska he luulevat sen korvaavan kaikkia muita. Heidän pappinsa ja munkkinsa rukoilevat seitsemän kertaa päivässä niinkuin mekin. He toivovat pääsevänsä paratiisiin, missä he uskovat saavansa nauttia tuhansia riemuja ruumiiden ylösnousemuksen tapahduttua. Niinkuin meillä on heilläkin määrätyt paastonsa ja lihankurituksensa, joilla he toivovat saavuttavansa jumalallisen armon. He palvovat hyviä enkeleitä ja varovat pahoja. Heissä asuu pyhä herkkäuskoisuus niihin ihmetöihin, joita Jumala toimittaa palvelijainsa kautta. He tunnustavat meidän tavallamme ansioittensa riittämättömyyden ja katsovat tarvitsevansa välittäjää Jumalan tykönä. Minä näen kaikkialla muhamettilaisuutta, vaikka en näekään missään Muhammedia. Tehtiinpä mitä tahansa: totuus tunkeutuu esiin ja puhkaisee aina sitä ympäröivän pimeyden. Kerran on tuleva päivä, jolloin Ikuinen on näkevä maan päällä vain oikeita uskovaisia. Aika, joka nielee kaikki, on hävittävä myös erehdykset. Ihmiset tulevat hämmästymään huomatessaan kerääntyneensä kaikki saman lipun alle. Kaikki, yksinpä lakikin, on täyttyvä. Jumalalliset kirjat temmataan maasta ja viedään taivaallisiin arkistoihin.
Pariisissa, 20 p. Zilhageh-kuuta v. 1713.
36. kirje.
Usbek kirjoittaa Rhedille Venetsiaan.
Kahvia käytetään hyvin paljon Pariisissa: täällä on lukuisia taloja, missä sitä tarjoillaan. Muutamissa tällaisissa taloissa kerrotaan uutisia, toisissa pelataan shakkia. Onpa muuan talo, missä kahvi valmistetaan sillä tavalla, että se lisää niiden älyä, jotka sitä juovat: ainakin luulee jokainen niistä, jotka siitä talosta lähtevät, olevansa neljä kertaa älykkäämpiä kuin siihen tullessaan.
Mutta minua loukkaa näissä kaunosieluissa se seikka, etteivät he ole millään tavalla hyödyksi isänmaalleen ja että he huvikseen tuhlailevat kykyjään lapsellisiin askareihin. Niinpä tapasin Pariisiin saapuessani heidät kiihkeästi väittelemästä kaikkein mitättömimmästä kysymyksestä, mitä ajatella saattaa: oli puhe erään vanhan kreikkalaisen runoilijan maineesta, runoilijan, jonka isänmaasta ei ole kahteentuhanteen vuoteen saatu selkoa, yhtä vähän kuin hänen kuolinajastaankaan. Molemmat puolueet myönsivät hänet mainioksi runoilijaksi: oli vain kysymys hänelle omaksuttavasta suuremmasta tai pienemmästä ansiokkuudesta. Kukin tahtoi määrätä tämän ansiokkuuden taksan. Mutta näiden maineen jakajain keskuudessa käyttivät yhdet keveämpiä painoja kuin toiset: siitä kiista. Tämä kiista oli varsin tuima, sillä puolelta jos toiseltakin lingottiin oikein sydämen halusta niin karkeita solvauksia, paiskottiin niin pistäviä sukkeluuksia, että minä ihmettelin yhtä paljon väittelytapaa kuin väittelyn aihetta. Jos joku, puhelin itsekseni, olisi kyllin malttamaton mennäkseen näiden kreikkalaisen runoilijan puolustajain kuullen mustaamaan jonkun kunnon kansalaisen mainetta, saisi hän varmasti tuikeat nuhteet. Ja minä uskon tämän kuolleiden maineeseen niin herkkänä kohdistuvan puolustusinnon syttyvän vasta oikeaan paloonsa elävien hyvää nimeä varjellakseen! Mutta kuinka tämän asian laita liekin, jatkoin puhettani, Jumala varjelkoon minua milloinkaan suututtamasta tämän runoilijan morkkaajia, koska ei kahdenkaan tuhannen vuoden oleskelu haudassa ole voinut vapauttaa häntä niin leppymättömästä vihasta! He huitovat nyt kylläkin ilmaa, mutta kuinka olisivatkaan asiat, jos heidän raivoansa kiihottaisi vihollisen näkeminen?