Minusta näyttää, Ben Joosua, aina ilmestyvän ihmeellisiä merkkejä ennustamaan erinomaisten miesten syntymää, ikäänkuin olisi luonnolla silloin kestettävänään kovia kärsimyksiä ja ikäänkuin kykenisi taivaallinen kaikkivalta luomaan vain vaivaa näkemällä.
Ei ole mitään niin ihmeellistä kuin Muhammedin syntymä. Jumala, joka kaitselmuksensa säädöksissä oli jo aikojen alussa päättänyt lähettää ihmisille tämän suuren profeetan Saatanaa kahlitsemaan, loi kaksituhatta vuotta ennen Aatamia valon, joka kulkien valitusta valittuun, Muhammedin esi-isästä toiseen esi-isään, saapui vihdoin häneen, täydelliseksi todistukseksi siitä, että hän oli patriarkkain jälkeläinen.
Tämän saman profeetan tähden päätti Jumala myöskin, ettei ainoatakaan lasta siitetä muutoin kuin niin, että naisen kohtu on lakannut olemasta saastainen ja että miehen häpy on annettu ympärileikattavaksi.
Hän tuli maailmaan ympärileikattuna, ja ilo ilmeni hänen kasvoillaan aina syntymästä asti. Maa vapisi kolme kertaa, ikäänkuin se itse olisi saanut lapsia. Kaikki epäjumalankuvat lankesivat maahan ja kuningasten valtaistuimet kaatuivat kumoon. Lucifer syöstiin meren pohjaan ja vasta uituansa neljäkymmentä päivää pääsi syvyydestä ja pakeni Kabesvuorelle, mistä hän kauhistavalla äänellä huusi luokseen enkelejä.
Sinä yönä Jumala pani juovan miehen ja naisen välille, niin ettei kukaan voinut sen yli käydä. Noitien ja velhojen taito osoittautui tyhjäksi. Taivaasta kuultiin äänen lausuvan nämä sanat: "Minä lähetin maailmaan uskollisen ystäväni."
Arabialaisen historioitsijan Isben Abenin todistuksen mukaan kokoontuivat lintujen, pilvien ja tuulien sukukunnat ynnä enkelien sotajoukot kasvattamaan tätä lasta, ja he kiistelivät keskenään tästä kunniasta. Linnut ilmoittivat viserrellen, että oli mukavinta antaa lapsi heidän kasvatettavakseen, koska heidän oli helpointa koota kaikenlaisia hedelmiä eri seuduilta. Tuulet väittivät suhisten: "Meidänpä se on tehtävämme, koska me osaamme tuoda hänelle kaikilta tahoilta ihanimmat tuoksut."
"Ei, ei", virkkoivat pilvet, "ei. Meidän huollettavaksemme hänet on uskottava, koska me kuljetamme hänelle joka hetki vesien vilppautta."
Siihen huusivat enkelit vihastuneina: "Mitä jää sitten meidän tehtäväksemme?"
Mutta taivaasta kuului ääni, joka lopetti kaikki kiistelyt: "Häntä ei suinkaan riistetä kuolevaisten käsistä, sillä onnelliset ovat ne nisät, jotka häntä imettävät, ja ne kädet, jotka häntä kantavat, ja talo, jossa hän asuu, ja vuode, jossa hän lepää!"
Näin loistavien todistusten jälkeen täytyy tosiaankin, rakas Joosua, olla sydän raudasta, jos mieli olla uskomatta hänen pyhään lakiinsa. Mitä saattoi enempää taivas tehdä julistaakseen hänen jumalallista lähetystointaan, ellei se tahtonut syöstä luontoa sekasortoon ja tuhota juuri niitä ihmisiä, joiden mielet se halusi voittaa?