"Ei suinkaan, hyvä herra! Minulla ei ole muuta tointa kuin aviomiesten raivostuttaminen ja isien saattaminen epätoivoon. Hyvin kernaasti pelästytän naisen, joka luulee saaneensa minut omakseen, ja vien hänet aivan hänen perikatonsa partaalle. Meitä on muutamia sellaisia nuoria miehiä, jotka olemme näin jakaneet koko Pariisin ja saaneet sen innokkaasti seuraamaan pienimpiäkin tekojamme."
"Jos oikein ymmärrän", virkoin minä puolestani, "pidätte itsestänne suurempaa melua kuin urhoollisinkaan soturi ja teille osoitetaan suurempaa kunnioitusta kuin vakavalle hallitusmiehelle. Jos olisitte Persiassa, ette varmastikaan saisi nauttia näitä etuja: teidät tehtäisiin sopivammiksi vartioitsemaan kuin miellyttämään naisiamme." Kasvoni tulistuivat, ja minä luulen, että jos olisin vielä sanankin sanonut, en olisi voinut olla kuumentamatta hänen korviaan.
"Mitä sanot maasta, missä siedetään moisia olentoja ja missä annetaan elää miehen, jolla on sellainen ammatti? Missä uskottomuus, petos, ryöstö, epärehellisyys ja vääryys vievät kunniaan. Missä annetaan miehelle arvoa siksi, että hän riistää tyttären isältä, vaimon puolisolta ja hämmentää hellimmät ja pyhimmät suhteet. Onnellisia ovat Alin lapset, jotka varjelevat perheitänsä häväistykseltä ja viettelykseltä. Päivän valo ei ole puhtaampi tulta, joka palaa naistemme sydämessä. Tyttäremme ajattelevat vain vapisten hetkeä, joka on ryöstävä heiltä hyveen, mikä tekee heidät enkelten ja ruumiittomien henkivoimien kaltaisiksi. Rakas syntymäseutu, johon aurinko luo ensimmäiset katseensa, sinua eivät saastuta ne kauhistuttavat rikokset, jotka pakottavat tähden kätkeytymään heti kun se saapuu pimeään Länteen!"
Pariisissa, 5 p. Rhamazan-kuuta v. 1713.
49. kirje.
Rica kirjoittaa Usbekille ———:n.
Oleskelin pari päivää sitten huoneessani, kun näin kummallisesti puetun dervishin astuvan sisään. Hänen partansa ulottui aina hänen köysivyöhönsä asti. Hänen jalkansa olivat paljaat. Hänen vaatetuksensa oli harmaa, karkea ja muutamista kohdista suippokärkinen. Koko ilmestys näytti minusta niin hullunkuriselta, että ensi hetkessä ajattelin lähettää hakemaan maalaria, jotta hän olisi saanut siitä sopivan sommitteluaiheen.
Aluksi hän piti minulle mahtavan tervehdyspuheen, jossa hän ilmoitti olevansa ansiokas mies ja lisäksi kapusiinimunkki. "Minulle on sanottu", lisäsi hän, "hyvä herra, teidän palaavan piakkoin Persian hoviin, missä teillä on erittäin arvokas asema. Minä tulin pyytämään teidän suojelustanne ja samalla anomaan, että kuningas teidän suosituksestanne luovuttaisi pienen asuinpaikan Kasbinin läheltä parille kolmelle munkille."
"Arvoisa isä", virkoin minä, "aiotte siis lähteä Persiaan?"
"Minäkö, hyvä herra?" sanoi hän. "Sitä varon kyllä tekemästä. Minä olen täällä pääluostarin esimiehenä, enkä vaihtaisi asemaani kaikkien maailman kapusiinien asemaan."