Joka taholla näen ihmisiä, jotka puhuvat lakkaamatta itsestään. Heidän keskustelunsa on ikäänkuin kuvastin, joka heijastelee aina vain heidän julkeata naamaansa. He puhuvat teille vähäpätöisimmistäkin asioista, joita heille on sattunut, ja he toivovat mielenkiinnon, jota he itse tuntevat niitä kohtaan, suurentavan ne teidän silmissänne. He ovat kaikki tehneet, kaikki nähneet, kaikki sanoneet, kaikki ajatelleet. He ovat yleismaailmallinen malli, tyhjentymätön vertauksien aihe, ehtymätön esimerkkien lähde. Oh! Kuinka onkaan ylistys äitelä silloin kun se kohdistuu paikkaan, mistä se on lähtenyt!

Muutamia päiviä sitten ahdisti eräs tämäntapainen henkilö meitä kahden tunnin ajan itsellään, ansioillaan ja kyvyillään. Mutta kun maailmassa ei ole lakkaamatonta liikuntoa, herkesi hänkin vihdoin puhumasta. Keskustelu joutui siis meidän haltuumme ja me kävimmekin siihen käsiksi.

Muuan mies, joka näytti varsin äreältä, alkoi valittaa keskustelujen ikävyyttä. "Mitä! Aina vain pölkkypäitä, jotka kuvailevat itseänsä ja vetävät kaikki omaan piiriinsä."

"Olette oikeassa", puuttui äkkiä puheeseen kielipalkomme. "Pitää vain menetellä niinkuin minä: minä en kehu itseäni koskaan. Minulla on omaisuutta, minulla on sukua, minä elän komeasti, ystäväni sanovat, ettei minulta puutu älyäkään. Mutta minä en puhu milloinkaan kaikesta siitä. Jos minulla onkin muutamia hyviä ominaisuuksia, niin suurimman arvon annan sentään vaatimattomuudelleni."

Minä ihmettelin tätä julkimusta. Ja hänen puhua mäikyttäessään virkoin itsekseni: "Onnellinen se, kenellä on kylliksi ylpeyttä ollakseen milloinkaan puhumatta hyvää itsestään, joka pelkää kuuntelijoitaan ja joka ei saata ansioitansa vaaraan ärsyttämällä muiden omahyväisyyttä!"

Pariisissa, 20 p. Rhamazan-kuuta v. 1713.

51. kirje.

Nargum, Persian moskovalainen lähettiläs, kirjoittaa Usbekille
Pariisiin.

Minulle on kirjoitettu Ispahanista, että Sinä olet jättänyt Persian ja että Sinä oleskelet nykyään Pariisissa. Miksi pitääkään minun saada Sinusta uutisia muiden kuin Sinun itsesi välityksellä?

Kuningasten kuninkaan käsky on pidättänyt minua jo viisi vuotta tässä maassa, missä olen saattanut päätökseen useita tärkeitä neuvotteluja.