Moskovalaiset eivät saa poistua valtakunnan rajojen sisäpuolelta, eivät edes matkustellakseen. Kun maan lait eristävät heidät näin muista kansoista, ovat he säilyttäneet vanhat tapansa sitäkin sitkeämmin, kun he uskoivat, ettei ollut mahdollista muunlaisia tapoja noudattaakaan.
Mutta tällä hetkellä hallitseva ruhtinas on tahtonut muuttaa kaikki.
Hänellä on ollut heidän kanssaan hurjia kiistoja heidän parrastaan.
Yhtä ankarasti ovat papit ja munkit taistelleet tietämättömyytensä
puolesta.
Hän tahtoisi nostaa taiteet kukoistukseen, eikä hän jätä koettamatta mitään keinoa levittääkseen Eurooppaan ja Aasiaan kansakuntansa kunniaa, kansakunnan, joka on tähän asti elänyt unohduksissa ja josta on tiennyt jotakin melkein yksinomaan se itse.
Levottomana ja lakkaamatta puuhailevana harhailee hän laajoilla alueillaan, jättäen kaikkialle luontaisen ankaruutensa merkkejä.
Väliin hän taas poistuu maastaan, ikäänkuin hän ei siihen mahtuisi enää, ja lähtee etsimään Euroopasta muita alueita ja uusia valtakuntia.
Syleilen Sinua, rakas Usbek. Lähetä minulle tietoja itsestäsi, minä vannotan Sinua.
Moskovassa, 2 p. Chalval-kuuta v. 1713.
52. kirje.
Rica kirjoittaa Usbekille ———:een.
Joku päivä sitten olin seurassa, missä minulla oli aika hauskaa. Siellä oli kaikenikäisiä naisia: yksi 80-vuotias, yksi 60-vuotias, yksi 40-vuotias, jolla taas oli mukanaan noin 20:n tai 22:n ikäinen sisarentytär. Joku vaisto sai minut lähestymään tätä viimeksi mainittua ja hän kuiskasi korvaani: "Mitä sanotte tädistäni, joka tuolla iällä tahtoo vielä pitää rakastajia ja oletella kaunotarta?"