"Kuulkaahan", pakisi hän, "minä olen hänen tätinsä. Mutta hänen äitinsä oli ainakin 25 vuotta minua vanhempi. Me emme olleet samasta aviostakaan. Minä kuulin kerran sisarvainajani sanovan, että hänen tyttärensä ja minä olemme syntyneet samana vuonna."
"Sitäpä minä sanoinkin, hyvä rouva, eikä minun hämmästykseni siis ollut suinkaan aiheeton."
Rakas Usbek: naiset, jotka tuntevat vaipuvansa jo ennakolta olemattomuuteen viehätysvoimansa menetettyään, tahtoisivat kaikin mokomin peräytyä kohti nuoruuttansa. Ja kuinka he eivät yrittäisi pettää muita? Hehän ponnistavat kaikkensa pettääkseen itseään ja päästäkseen pakoon kaikkein masentavimmalta ajatukseltaan.
Pariisissa, 3 p. Chalval-kuuta v. 1713.
53. kirje.
Zelis kirjoittaa Usbekille Pariisiin.
Milloinkaan ei ole intohimo ollut voimakkaampi ja hehkuvampi sitä intohimoa, jota valkoinen eunukki Kosru tuntee orjatartani Zelideä kohtaan. Hän pyytää tätä naista vaimokseen niin kiihkeästi, etten voi sitä häneltä kieltää. Ja miksi vastustelisinkaan, koska hänen äitinsäkään ei vastustele ja koska Zelidekin näyttää tyytyväiseltä tämän petollisen avioliiton ajatukseen ja hänelle tarjottuun tyhjään varjoon?
Mitä hän aikoo tehdä tällä kovan onnen ihmisellä, jolla aviomiehestä tulee olemaan vain mustasukkaisuus, joka tulistuttaa kylmyytensä vain vaipuakseen hyödyttömään epätoivoon, joka muistelee aina sitä, mitä hän on ollut, ja saa näin vaimonsa tuntemaan, mitä hän ei enää ole, joka on aina valmis antautumaan, mutta ei voi koskaan antautua, joka pettyy itse ja pettää toista lakkaamatta ja pakottaa hänet joka hetki tajuamaan asemansa koko onnettomuuden?
Kuinka! Riutua aina vain kuvien ja varjojen keskellä! Elää vain haaveissa! Olla aina nautintojen äärellä, mutta ei milloinkaan nautintojen helmassa! Kaihota onnettoman ihmisen syleilyssä ja vastata hänen valituksiinsa, vaan ei hänen lemmenhuokauksiinsa!
Kuinka syvästi täytyykään halveksia tämäntapaista miestä, joka kykenee vain vartioimaan, mutta ei milloinkaan omistamaan! Minä etsin rakkautta, enkä näe sitä missään.