Minä olen sellaisessa pulassa, etten osaa sitä Sinulle kuvaillakaan, mahtava herra. Vaimola on kauhistavan epäjärjestyksen ja sekasorron tilassa. Sota vallitsee vaimojesi välillä. Eunukkisi ovat jakautuneet kahteen leiriin. Kuuluu vain valituksia, nurkumisia, moitteita. Minun nuhteitani halveksitaan. Kaikki näyttää olevan sallittua tänä kurittomuuden aikana. Minä olen enää vain tyhjä nimi vaimolassa.
Joka ikinen vaimosi väittää olevansa toisia parempi syntyperänsä, kauneutensa, rikkautensa, älynsä ja Sinun rakkautesi puolesta, samalla kun hän vetoaa johonkin tällaiseen etuunsa päästäkseen kaikissa suhteissa muiden edelle. Joka hetki menetän sen pitkämielisen kärsivällisyyden, millä minä kuitenkin olen onnettomuudekseni tehnyt heidät kaikki tyytymättömiksi. Varovaisuuteni, jopa myöntyväisyytenikin, minun asemassani harvinainen ja outo ominaisuus, ovat olleet hyödyttömiä.
Sallitko minun paljastaa Sinulle, mahtava herra, kaikkien näiden epäjärjestysten syyn? Syy on kokonaan Sinun sydämesi ja sen hellän huolenpidon, mitä Sinä heille osoitat. Ellet Sinä pidättäisi kättäni, jos Sinä nuhteiden sijasta antaisit minun käyttää kuritusta, ellet Sinä päästäisi heidän valituksiaan ja heidän kyyneleitään itseäsi hellyttämään, vaan lähettäisit heidät nyyhkyttämään minun eteeni, minä kun en helly milloinkaan, taivuttaisin heidät piankin ikeeseen, jota heidän on kannettava, ja lannistaisin piankin heidän kopean ja itsevaltaisen mielensä.
Sitten kun minut oli viisitoistavuotiaana ryöstetty Afrikan sydämestä, kotimaastani, myytiin minut aluksi isännälle, jolla oli yli kaksikymmentä vaimoa tai jalkavaimoa. Huomattuaan minut vakavasta ja vaiteliaasta olennostani soveliaaksi vaimolaan hän määräsi tehtäväksi minut lopullisesti sinne soveliaaksi, ja niin suoritettiinkin leikkaus, joka oli aluksi tuskallinen, mutta joka tuotti minulle lopulta onnea, koska se vei minut isäntieni korvaa ja luottamusta lähemmäksi. Jouduin siis vaimolaan, joka oli minulle kuin uusi maailma. Ylieunukki, ankarin mies, minkä minä olen eläessäni nähnyt, hallitsi siellä rajattomana valtiaana. Ei siellä kuultu puhuttavan eripuraisuudesta eikä riidoista. Syvä hiljaisuus vallitsi kaikkialla. Kaikki nämä naiset kävivät nukkumaan samalla hetkellä vuoden umpeensa ja nousivat niinikään samalla hetkellä. He menivät kylpyyn vuorotellen ja he poistuivat siitä saatuaan meiltä pienimmänkin merkin. Muun osan aikaa he olivat melkein aina huoneisiinsa suljettuina. Hänen pyrkimyksenään oli varsinkin saada heidät noudattamaan mitä suurinta puhtautta, ja hän oli sitä varten keksinyt sanoin kuvailemattomia keinoja: pieninkin tottelemattomuus rangaistiin armotta. "Minä olen orja", tapasi hän sanoa, "mutta minä olen sellaisen miehen orja, joka on teidän isäntänne ja minun isäntäni, ja minä käytän sitä valtaa, minkä hän on antanut minulle teihin nähden. Hän teitä kurittaa, enkä minä, joka vain lainaan hänelle käteni." Nämä naiset eivät milloinkaan astuneet isäntäni huoneeseen muutoin kuin kutsuttuina: he ottivat tämän armon vastaan riemuiten ja olivat ilman sitä valittamatta. Niinpä kunnioitettiin minuakin, joka olin halvin tämän rauhallisen vaimolan mustaihoisista, tuhat kertaa enemmän kuin Sinun vaimolassasi, missä minä käsken heitä kaikkia.
Heti kun tämä suuri eunukki oli havainnut minun luonnonlahjani, käänsi hän silmänsä puoleeni. Hän puhui minusta isännälleni, selittäen minun kykenevän työskentelemään hänen omien katsantokantojensa mukaisesti ja seuraamaan häntä hänen nykyisessä toimessaan. Hän ei lainkaan hämmästynyt minun suurta nuoruuttani: hän uskoi tarkkaavaisuuteni korvaavan kokemuksen puutteen. Mitä Sinulle sanoisinkaan? Minä edistyin niin suuresti hänen luottamuksessaan, että hän jätti arvelematta haltuuni niiden pelottavien huoneiden avaimet, joita hän oli niin kauan vartioinut. Tämän suuren mestarin koulussa opin käskemisen vaikean taidon ja kehityin noudattamaan taipumattoman hallituksen menettelyohjeita. Hänen opastamanaan tutkin naisten sydäntä. Hän opetti minua käyttämään hyväkseni heidän heikkouksiaan ja olemaan hämmästymättä heidän kopeuttaan. Usein hän pani heidät huvikseen koetukselle ja antoi minun viedä heidät aina kuuliaisuuden äärimmäiselle rajalle asti. Sieltä palautti hän heidät sitten huomaamatta ja pyysi minua joksikin ajaksi teeskentelemään taipumista. Kelpasipa häntä katsella näinä hetkinä, jolloin hän näki heidät aivan epätoivon partaalla! Rukousten ja moitteiden keskipisteenä kesti hän heltymättä heidän kyyneleensä. "Kas sillä tavalla", sanoi hän tyytyväisenä, "tulee hallita naisia. Heidän lukumääränsä ei minua säikytä: samoin hoitaisin kaikkia suuren hallitsijammekin vaimoja. Kuinka saattaa mies toivoa vangitsevansa heidän sydämensä, elleivät hänen uskolliset eunukkinsa ole aluksi lannistaneet heidän sieluansa?"
Hän ei ollut ainoastaan luja, vaan myöskin terävänäköinen. Hän luki heidän ajatuksensa ja arvasi heidän teeskentelynsä: heidän tutkitut eleensä, heidän laitellut ilmeensä eivät salanneet häneltä mitään. Hän tiesi heidän peitetyimmätkin tekonsa ja heidän hiljaisimmatkin sanansa. Hän käytti yksiä saadakseen selkoa toisista, ja hänellä oli tapana palkita pieninkin luottamus. Kun he pääsivät herransa läheisyyteen vain kutsuttuina, toimitti eunukki sinne ne, jotka hän tahtoi, ja käänsi isäntänsä silmät niihin, joita hän halusi avustaa, ja tämä suosionosoitus oli jonkun ilmoitetun salaisuuden palkintona. Hän oli saanut isäntänsä ymmärtämään, että oli viisainta jättää hänen tehtäväkseen tämä valinta, joka suuresti lisäsi hänen arvovaltaansa. Näin hallittiin siis, mahtava herra, vaimolaa, joka oli luullakseni parhaiten järjestetty koko Persiassa.
Jätä käteni vapaiksi, salli minun pakottaa kaikki kuuliaisuuteen, ja viikossa olen palauttava järjestyksen sekasorron keskeen: sitä käskee kunniasi ja sitä vaatii turvallisuutesi.
Ispahanilaisessa palatsissasi, 9 p. ensimmäistä Rebiab-kuuta v. 1714.
65. kirje.
Usbek kirjoittaa vaimoilleen Ispahanin palatsiin.