"Hänetkin minä myin", vastasin minä. Me puhkesimme molemmat kyyneleihin emmekä jaksaneet sanoa toisillemme sanaakaan. Vihdoin lähdin tapaamaan isäntääni, ja sisarenikin saapui sinne melkein yhtä pian kuin minä. Hän heittäytyi hänen jalkoihinsa. "Minä rukoilen teiltä orjuutta", puhui hän, "niinkuin muut rukoilevat teiltä vapautta. Ottakaa minut: tehän saatte minusta paremman hinnan kuin miehestäni." Silloin syntyi taistelu, joka sai kyyneleet vuotamaan isäntäni silmistä. "Onneton!" sanoi sisareni, "oletko luullut minun voivan ostaa vapauteni Sinun vapautesi kustannuksella? Herra, näette edessänne kaksi kovaosaista, jotka kuolevat, jos te heidät eroitatte. Minä myyn itseni teille. Maksakaa hintani. Ehkäpä se raha ja minun palvelukseni kerran saavat teidät myöntämään sellaista, mitä en nyt uskalla teiltä pyytää. Oma etunne vaatii, ettette eroita meitä. Ajatelkaa, että minä olen hänen elämänsä."
Armeenialainen oli lempeä mies, jota onnettomuutemme liikuttivat.
"Palvelkaa minua kumpainenkin uskollisesti ja innokkaasti, ja minä lupaan vuoden kuluttua lahjoittaa teille vapautenne takaisin. Minä näen, ettette te kumpainenkaan ansaitse tilanne onnettomuuksia. Jos te vapaiksi päästyänne olette niin onnellisia kuin ansaitsette olla, jos Onnetar teille hymyilee, olen varma siitä, että te korvaatte vahingon, minkä ehkä joudun kärsimään."
Molemmat syleilimme hänen polviaan ja yhdyimme hänen matkaansa. Me autoimme toinen toistamme orjuuden askareissa, ja olin hyvilläni, milloin vain sain tilaisuuden suorittaa työn, joka oli määrätty sisarelleni.
Vuoden loppu tuli käsiin: isäntämme piti sanansa ja vapautti meidät. Me palasimme Tiflisiin. Siellä tapasin erään isäni vanhan ystävän, joka harjoitti menestyksellä lääkärin ammattia siinä kaupungissa. Hän lainasi minulle hiukan rahaa, jolla tein kauppoja. Liikeasiat veivät minut sitten Smyrnaan, mihin lopulta asetuinkin. Siellä olen nyt elänyt jo kuusi vuotta, ja siellä on minulla ollut maailman rakastettavinta ja suloisinta seuraa: sopu vallitsee perheessäni, enkä minä vaihtaisi asemaani kaikkien maailman kuninkaiden kanssa. Onnekseni olen myös tavannut sen armeenialaisen kauppiaan, jota saan kiittää kaikesta, ja minä olen tehnyt hänelle eräitä huomattavia palveluksia.
Smyrnassa, 27 p. toista Gemmadi-kuuta v. 1714.
68. kirje.
Rica kirjoittaa Usbekille ———:een.
Äskettäin menin päivälliselle erään tuomarin luo, joka oli minua kutsunut useammankin kerran. Kun olimme puhelleet asiasta jos toisestakin, sanoin hänelle: "Hyvä herra, minusta nähden teidän ammattinne on hyvin työläs."
"Eipä niinkään kuin luulette", vastasi hän. "Kun suoriutuu siitä sillä tavalla kuin me, on se vain leikkiä."