"Mutta kuinka sitten! Eikö teillä ole aina pää täynnä muiden ihmisten asioita? Eikö teidän ole lakkaamatta pohdittava kysymyksiä, jotka ovat kaikkea muuta kuin huvittavia?"
"Olette oikeassa. Ne asiat eivät tosiaankaan ole huvittavia, sillä me emme välitä niistä hituistakaan. Ja juuri siitä johtuu, ettei ammattimme ole niin väsyttävä kuin sanotte."
Kun näin hänen ottavan asian niin keveästi, jatkoin uteluani ja sanoin: "Hyvä herra, en ole vielä lainkaan katsellut työhuonettanne."
"Sen uskon kyllä, koska minulla ei työhuonetta olekaan. Hankkiessani tämän viran tarvitsin rahaa maksaakseni nimitykseni. Niinpä myin kirjastoni, eikä kauppias, joka sen osti, jättänyt minulle suunnattomasta niteiden joukosta muuta kuin tilikirjani. Enkä minä niitä kaipaakaan: me tuomarit emme suinkaan pöyhkeile turhalla tiedolla. Mitä meillä olisi hyötyä kaikista noista lakikirjoista? Melkein kaikki tapaukset ovat epäselviä ja poikkeavat yleisestä säännöstä."
"Mutta eiköhän se johdu siitä, hyvä herra", puhelin minä, "että te panette ne poikkeamaan yleisestä säännöstä? Sillä miksikä olisi sitten maailman kaikilla kansoilla lakeja, ellei niitä voitaisi soveltaa, ja kuinka niitä taas voidaan soveltaa, ellei niitä tunneta?"
"Jos te puolestanne tuntisitte Oikeuspalatsin", lausui tuomari, "ette puhuisi niin kuin puhutte. Meillähän on elävät kirjamme, nimittäin asianajajat, jotka tekevät työn meidän puolestamme ja ottavat vaivakseen meidän valistamisemme."
"Ja eivätkö he myös joskus ota vaivakseen teidän pettämistänne?" kysyin minä. "Ettepä siis tekisi hullummin, vaikka hiukan varoisitte heidän väijytyksiään. Heillä on omat aseensa, joilla he ahdistavat tasapuolisuuttanne: olisi hyvä teilläkin olla aseita sen puolustamiseksi, niin ettette lähtisi keveästi puettuina taistelemaan miesten kanssa, jotka ovat haarniskoituja aina hampaisiin asti."
Pariisissa, 13 p. Chahban-kuuta v. 1714.
69. kirje.
Usbek kirjoittaa Rhedille Venetsiaan.