Etpä olisi osannut kuvitellakaan minusta vääntyvän vielä suuremman metafyysikon kuin ennen olinkaan. Niin on kuitenkin laita, ja Sinä pääset siitä täyteen varmuuteen, kun olet suoriutunut tästä minun filosofisesta vuodatuksestani.
Järkevimmät filosofit, jotka ovat miettineet Jumalan luontoa, ovat sanoneet häntä ehdottoman täydelliseksi olennoksi. Mutta he ovat tavattomasti käyttäneet väärin tätä ajatusta. He ovat luetelleet kaikki ne erilaiset täydellisyyden muodot, joita ihmisessä saattaa ilmetä ja joita hän voi kuvitella, ja ovat sitten sälyttäneet ne Jumala-käsitteeseen, ajattelematta, että nämä tunnusmerkit ovat usein keskenään ristiriitaisia ja etteivät ne saata esiintyä samassa yksilössä hävittämättä toisiaan.
Lännen runoilijat kertovat, että kun eräs maalari halusi kerran kuvata kauneuden jumalattaren, keräsi hän kauneimmat kreikattaret, otti jokaisesta sen, mitä hänessä viehättävintä oli, ja loi näin kokonaisuuden, jonka oli määrä olla kaikista jumalattarista kauneimman näköinen. Jos joku olisi tästä päättänyt, että se jumalatar oli sekä vaalea että tumma, että hänen silmänsä olivat mustat ja siniset, että hän oli lempeä ja kopea, olisi häntä pidetty naurettavana houkkiona.
Usein puuttuu Jumalalta täydellisyys, joka saattaisi merkitä hänessä suurta epätäydellisyyttä. Mutta milloinkaan ei häntä rajoita mikään muu kuin hänen oma itsensä: hän on oma välttämättömyytensä. Niinpä vaikka Jumala onkin kaikkivaltias, ei hän saata rikkoa lupauksiaan eikä pettää ihmisiä. Usein ei kykenemättömyys ole hänessä, vaan suhteellisissa asioissa. Siinä syy, miksi hän ei voi muuttaa olioiden luontoa.
Eipä näin muodoin olekaan mitään ihmettelemistä siinä, että muutamat kirjanoppineemme ovat uskaltaneet kieltää Jumalan rajattoman ennaltatietämisen sillä perustuksella, että se ei sovellu hänen oikeudenmukaisuuteensa.
Niin rohkea kuin tämä ajatus lieneekin, käy se metafysiikan kannalta mainiosti laatuun. Sen peruskäsitteiden mukaan ei ole mahdollista Jumalan ennakolta nähdä asioita, jotka riippuvat vapaiden syiden vaikutuksesta, koska sitä, mikä ei ole vielä tapahtunut, ei ole olemassa, eikä sitä siis kukaan saata tunteakaan. Sillä olemattomuutta, jolla ei ole mitään ominaisuuksia, ei voida havaita. Jumala ei saata lukea tahdon aikomuksia, jota ei ole olemassakaan, eikä nähdä sielussa sellaista, mitä ei siinä ole, sillä siksi kunnes sielu ei ole vielä tehnyt päätöstään, ei myöskään toimintaa, joka saa sen tekemään päätöksensä, ole siinä olemassa.
Sielu on oman päätöksensä seppä. Mutta on tilaisuuksia, joissa sen päätös horjuu niin suuresti, ettei se tiedä, mihin suuntaan sen olisi päätöksensä tehtävä. Useinkin menettelee se näin vain näyttääkseen vapauttaan, niin ettei Jumala saata nähdä tätä päätöstä ennakolta ei sielun toiminnasta eikä ulkonaisten esineiden siihen tekemästä vaikutuksesta.
Kuinka voisi siis Jumala ennakolta nähdä asioita, jotka ovat riippuvaisia vapaiden syiden vaikutuksesta? Hän saattaisi nähdä ne vain kahdella tavalla: otaksumalla, mikä on ristiriidassa rajattoman ennakoltatietämisen kanssa, tai voisi hän nähdä ne välttämättöminä seurauksina, jotka ehdottoman varmasti johtuisivat syystä, mikä synnyttäisi ne samalla tavalla. Sehän on vielä ristiriitaisempaa, koska sielun otaksutaan olevan vapaa, mutta koska se tositeossa olisi yhtä vapaa kuin biljardipallo on vapaa liikkeissään, silloin kun sitä toinen pallo sysää.
Älä kuitenkaan luule minun haluavan rajoittaa Jumalan tietäväisyyttä. Samoin kuin hän saa luontokappaleet toimimaan mielensä mukaan, samoin hän tietää kaikki, mitä hän tahtoo tietää. Mutta vaikka hän voisikin nähdä kaikki, ei hän aina käytä tätä kykyänsä. Hän jättää tavallisesti luomalleen olennolle vallan toimia tai ei toimia, antaakseen sille mahdollisuuden tehdä hyvin tai pahoin. Silloin hän kieltäytyy käyttämästä oikeutta, mikä hänellä on vaikuttaa siihen ja määrätä sen päätös. Mutta milloin hän tahtoo tietää jotakin, tietää hän sen aina, koska hänen vain tarvitsee tahtoa sen tapahtuvan siten kuin hän sen näkee ja määrätä luotujen olentojen päätös oman tahtonsa mukaiseksi. Näin hän eroittaa tapahtuvan asian yksinomaan mahdollisten asiain joukosta, suuntaamalla määräyksillään sielujen tulevat päätökset ja riistämällä niiltä kyvyn toimia tai olla toimimatta, minkä hän oli niille alkuaan antanut.
Jos voidaan käyttää vertausta asiassa, joka on yläpuolella kaikkien vertausten, ei esim. hallitsija tiedä, mitä hänen lähettiläänsä tulee tekemään jossakin kysymyksessä. Jos hän tahtoo sen tietää, tarvitsee hänen vain määrätä tälle, että hänen on meneteltävä sillä ja sillä tavalla, ja hän voi olla varma siitä, että kaikki tapahtuu juuri niin kuin hän on suunnitellut.