Koraani ja juutalaisten kirjat nousevat lakkaamatta vastustamaan ehdottoman ennakoltatietämisen oppia. Jumala näyttää niissä yleensä olevan tietämätön sielujen tulevista päätöksistä, ja se tuntuu suorastaan olleen ensimmäinen totuus, minkä Mooses on opettanut ihmisille.
Jumala panee Aatamin maalliseen paratiisiin sillä ehdolla, ettei hän syö erästä tiettyä hedelmää: järjetön määräys olennon puolelta, joka tuntisi sielujen tulevat päätökset, sillä voisiko sellainen olento asettaa ehtoja armonosoituksilleen tekemättä niitä naurettaviksi? Sehän olisi ollut aivan samaa kuin jos joku ihminen, joka olisi tiennyt Bagdadin valloituksen, olisi sanonut toiselle: "Annan teille tuhannen kultarahaa, ellei Bagdad ole valloitettu." Eikö hän olisi silloin laskenut varsin huonoa pilaa?
Rakas Rhedi, miksi niin paljon filosofiaa? Jumala on niin korkealla, ettemme me näe edes hänen pilviänsä. Me tunnemme hänet hyvin vain hänen käskyistään. Hän on määrätön, aineeton, rajaton. Muistuttakoon hänen suuruutensa meille meidän pienuuttamme. Alituinen nöyrtyminen on hänen lakkaamatonta palvomistaan.
Pariisissa, Chahban-kuun viimeisenä päivänä v. 1714.
70. kirje.
Zelis kirjoittaa Usbekille Pariisiin.
Soliman, jota Sinä rakastat, on aivan epätoivoissaan loukkauksesta, jonka hän on äskettäin saanut kärsiä. Muuan nuori huimapää, nimeltä Suphis, oli jo kolme kuukautta tavoitellut hänen tytärtään vaimokseen. Hän näytti tyytyväiseltä tämän tyttären ulkomuotoon niiden kuvausten perustuksella, mitä hänelle olivat antaneet naiset, jotka olivat nähneet hänet lapsena. Myötäjäisistäkin oli sovittu, ja kaikki oli käynyt ilman minkäänlaisia loukkauksia. Eilen ensimmäisten juhlamenojen tapahduttua lähti tyttö matkaan ratsain eunukkinsa seuraamana ja tavan mukaan päästä jalkoihin peitettynä. Mutta kun hän oli saapunut aiotun miehensä talon edustalle, suljetutti tämä häneltä portin ja vannoi ettei päästä häntä sisään ennenkuin myötäjäisiä oli korotettu. Sukulaiset kiiruhtivat paikalle kaikilta tahoilta sovittamaan asiaa. Sitkeän vastustuksen jälkeen saivatkin he Solimanin antamaan vävylleen pienen lahjan. Kun sitten kaikki vihkimenot oli suoritettu, vietiin tyttö häävuoteeseen melkeinpä väkivalloin. Mutta hetken kuluttua nousikin tuo huimapää aivan raivoissaan, silpoi hänen kasvonsa useasta kohdasta ja väitti, ettei hän ollutkaan neitsyt, lähettäen hänet sitten takaisin isänsä luo. Ihmistä ei voi enemmän järkyttää solvaus kuin Solimania on järkyttänyt tämä väite. Ja kuitenkin on henkilöitä, jotka vakuuttavat tyttöä viattomaksi. Isät ovat hyvin onnettomia, kun heidän täytyy kestää moisia loukkauksia! Jos minun tytärtäni kohdeltaisiin sillä tavalla, kuolisin minä luullakseni surusta. Hyvästi.
Fatmen palatsissa, 9 p. ensimmäistä Gemmadi-kuuta v. 1714.
71. kirje.
Usbek kirjoittaa Zeliille.