Minä surkuttelen Solimania, sitäkin enemmän kun onnettomuus on korjaamaton, koska hänen vävynsä on vain käyttänyt lain suomaa vapautta. Minun mielestäni on se laki varsin kova, kun se näin uhraa kokonaisen perheen kunnian jonkun hullun oikuille. On turhaa sanoakaan, että olisi muka olemassa varmoja merkkejä, joista voi saada totuuden selville. Sehän on vanha erehdys, josta on jo nykyään päästy meidän keskuudessamme. Lääkärimmekin selittävät kumoamattomia todisteita näiden merkkien epäluotettavaisuudesta. Jopa kristitytkin pitävät niitä kuviteltuina, vaikka heidän pyhät kirjansa puhuvatkin niistä selvästi ja vaikka heidän muinainen lainsäätäjänsä onkin pannut kaikkien neitojen viattomuuden tai tuomion niistä riippuvaksi.
Mielihyvällä kuulen Sinun innokkaasti huolehtivan tyttäresi kasvatuksesta. Suokoon Jumala, että hänen miehensä havaitsee hänet yhtä kauniiksi ja yhtä puhtaaksi kuin Fatima oli, että hänellä on kymmenen eunukkia vartijoinaan, että hän on sen vaimolan kunnia ja koristus, mihin kohtalo hänet vie, että hänen päänsä päällä on vain kullattuja kattolautoja ja että hän astuu vain hienoimpia mattoja pitkin! Ja toiveiden kukkuraksi nähkööt minun silmäni hänet kaikessa kunniassaan!
Pariisissa, 5 p. Chalval-kuuta v. 1714.
72. kirje.
Rica kirjoittaa Usbekille ———:een.
Äskettäin olin seurassa, missä näin erään hyvin itseensätyytyväisen miehen. Neljännestunnissa hän ratkaisi kolme siveysopillista kysymystä, neljä epäselvää historian kohtaa ja viisi fysikaalista tehtävää. En ole ikänäni tavannut niin yleiskykyistä kaikenratkaisijaa. Hänen henkeänsä ei milloinkaan kahlehtinut pieninkään epäilys. Jätettiin tieteet syrjään ja puhuttiin päivän uutisista: hän lausui ratkaisevan sanan päivän uutisistakin. Aioin panna hänet pulaan ja sanoin itsekseni: "Minun täytyy tässä turvautua vahvimpaan puoleeni. Minäpä pakenen omaan maahani." Puhuin hänelle siis Persiasta. Mutta tuskin olin lausunut neljä sanaa, kun hän jo kahdesti osoitti minun osuneen väärään, nojaten herrojen Tavernier'n ja Chardin'in kertomuksiin. "Ah! hyvä Jumala!" puhelin minä itsekseni, "mikä mies tämä onkaan? Hänhän on piankin paremmin selvillä Ispahanin kaduista kuin minä." Tein viipymättä päätökseni: panin suuni lukkoon, annoin hänen puhua, ja hän lausuileekin yhäti ratkaisevia sanojaan.
Pariisissa, 8 p. Zilkadeh-kuuta v. 1715.
73. kirje.
Rica kirjoittaa ———:lle.
Olen kuullut täällä puhuttavan eräänlaisesta tuomioistuimesta, jota nimitetään Ranskan Akatemiaksi. Eipä ole maailmassa toista vähemmän kunnioitettua tuomioistuinta, sillä sanotaan kansan heti kun se on tehnyt päätöksensä kumoavan nämä päätökset ja pakottavan sen hyväksymään lakeja, joita sen on seurattava.