1. kirje.
Usbek kirjoittaa ystävälleen Rustanille Ispahaniin.
Me viivyimme vain päivän Kumissa. Suoritettuamme hartautemme sen neitsyen haudalla, joka synnytti maailmaan kaksitoista profeettaa, lähdimme jälleen matkaan. Ja eilen, kahdentenakymmenentenäviidentenä päivänä Ispahanista lähtömme jälkeen, saavuimme Tauriiseen.
Rica ja minä olemme ehkä ensimmäiset persialaiset, jotka tiedonhalu on saanut siirtymään kotimaastaan ja jotka ovat kieltäytyneet rauhallisen elämän suloista etsiäkseen suurin vaivoin viisautta.
Me olemme syntyneet kukoistavassa valtakunnassa, mutta me emme ole uskoneet sen rajojen täytyvän olla myös meidän tietojemme rajoina, samoin kuin emme ole uskoneet yksistään itämaisen valon täytyvän meitä valaista.
Kerro minulle, mitä matkastamme sanotaan, mutta älä minua imartele.
Enpä juuri luule monenkaan sitä hyväksyvän. Osoita kirjeesi
Erserumiin, missä tulen oleskelemaan jonkun aikaa. Hyvästi, rakas
Rustanini. Ole vakuutettu siitä, että missä maailman kolkassa minä
lienenkin, sinulla on uskollinen ystävä.
Tauriissa, 15 päivänä Saphar-kuuta v. 1711.
2. kirje.
Usbek kirjoittaa ispahanilaisen vaimolansa mustalle ylieunukille.
Sinä olet Persian kauneimpien naisten uskollinen vartija. Olen jättänyt haltuusi kaiken minulle rakkaimman maailmassa: sinä pidät käsissäsi niiden kohtalokkaiden ovien avaimia, jotka avautuvat vain minulle. Kunhan sinä vain vartioit sydämeni kallisarvoista talletavaraa, saattaa se olla rauhassa ja nauttia täydellistä varmuutta. Sinä pidät vahtia yön hiljaisuudessa yhtä hyvin kuin päivän hälyssä. Sinun väsymättömät toimenpiteesi tukevat hyvettä silloin kun se horjuu. Jos vartioimasi naiset haluaisivat rikkoa velvollisuutensa, karkottaisit sinä heiltä sellaisen toivon. Sinä olet paheen ruoska ja uskollisuuden tukipylväs.