On turha sanoa, ettei olisi muka ruhtinaan etujen mukaista suvaita useampia uskonlahkoja valtiossaan. Vaikka kaikki maailman lahkot kokoontuisivat siihen, ei siitä olisi hänelle pienintäkään vahinkoa, koska niiden joukossa ei ole ainoatakaan, joka ei säädä kuuliaisuutta tai saarnaa alistumista.
Myönnän kyllä, että aikakirjat ovat täynnä uskonsotia. Mutta huomattakoon tarkoin, ettei suinkaan uskontojen monilukuisuus ole näitä sotia aiheuttanut, vaan se suvaitsemattomuuden henki, joka kiihotti vallitsevaksi tekeytynyttä uskontoa. Ne on aiheuttanut se käännytysinto, jonka juutalaiset saivat egyptiläisiltä ja joka on näistä tarttuvana kansantautina siirtynyt muhamettilaisiin ja kristittyihin. Ne on aiheuttanut se hurmahenkisyys, jonka leviämistä ei voi pitää muuna kuin inhimillisen järjen täydellisenä pimentymisenä.
Sillä ellei olisi epäinhimillistä pakottaa toisten omaatuntoa, ellei siitä olisi tuloksena ainoakaan niistä pahoista seurauksista, jotka siitä tuhansittain sikiävät, täytyisi olla hullu ajatellakseen mitään sellaista. Ken tahtoo saada minut muuttamaan uskontoa, tekee epäilemättä niin vain siksi, ettei hän itse muuttaisi uskontoaan, jos häntä aiottaisiin siihen pakottaa: hän pitää siis kummana sitä, etten minä tee sellaista, mitä hän ei ehkä itse tekisi, vaikka saisi koko maailman omakseen.
Pariisissa, 26 p. ensimmäistä Gemmadi-kuuta v. 1715.
87. kirje.
Rica kirjoittaa ———:lle.
Täällä näyttää perheiden hallitseminen sujuvan aivan itsestään. Aviomiehellä on vain varjon verran valtaa vaimoonsa, isällä lapsiinsa, isännällä orjiinsa nähden. Oikeus sekaantuu kaikkiin heidän riitoihinsa, ja ole varma siitä, että se on aina mustasukkaista aviomiestä, vihastunutta isää ja hankalaa isäntää vastaan.
Kävin äskettäin siinä paikassa, missä oikeutta jaetaan. Ennen kuin sinne pääsee, täytyy kestää lukemattomien nuorten kaupustelijattarien hyökkäykset ja kuunnella heidän viekottelevalla äänellä tekemiään tarjouksia. Tämä näytelmä on aluksi varsin huvittava, mutta se tekee kaamean vaikutuksen sitten kun on tultu noihin suuriin saleihin, missä näkyy vain ihmisiä, joiden puku on vielä vakavampi kuin heidän kasvonsa. Vihdoin astutaan siihen pyhään paikkaan, missä kaikki perhesalaisuudet paljastetaan ja missä peitetyimmätkin teot vedetään päivänvaloon.
Sinne tulee kaino neitonen tunnustamaan liian kauan säilytetyn neitsyyden tuskia, taistelujaan, vaivalloista vastustustaan: hän ylpeilee niin vähän voitostaan, että hän lakkaamatta uhkaa piankin joutua tappiolle, ja jottei hänen isänsä enää jäisi tietämättömäksi hänen tarpeistaan, ilmoittaa hän ne kaikelle kansalle.
Julkea aviovaimo tulee sitten kertomaan kaikki ne häväistykset, millä hän on puolisoaan kiusannut, päästäkseen hänestä eroon.