Heidän päästään ei ikinä lähtisi se vakaumus, että on hienoa ja säädyllistä käydä joka päivä tervehtimässä yleisöä yksityiskohtaisesti, ottamatta lukuun niitä käyntejä, joita he tekevät summassa paikkoihin, missä on suurempi seura koolla. Mutta kun tämä tie on liian lyhyt, eivät sellaiset käynnit merkitse mitään heidän juhlamenosäännöissään.
He vaivaavat talojen ovia vasaraniskuillaan enemmän kuin tuulet ja myrskyt. Jos tarkasteltaisiin kaikkien ovenvartijain luetteloja, tavattaisiin niistä joka päivä heidän nimensä sveitsiläiskirjaimin tuhansiin eri muotoihin väännettynä. He kuluttavat elämänsä hautajaissaattoihin, surunvalituskohteliaisuuksiin tai hääonnitteluihin. Kuningas ei osoita ainoallekaan alamaiselleen suosiotaan heidän kustantamatta itselleen vaunuja mennäkseen ilmaisemaan hänelle iloaan tapauksen johdosta. Vihdoin he palaavat kotiinsa lopen uupuneina lepäämään, voidakseen seuraavana päivänä jälleen ryhtyä rasittaviin tehtäviinsä.
Muuan heistä kuoli joku aika sitten väsymyksestä, ja hänen haudalleen pantiin seuraava kirjoitus: "Tässä lepää ihminen, joka ei milloinkaan levännyt. Hän on kävellen ottanut osaa viiteensataankolmeenkymmeneen hautajaissaattoon. Hän on iloinnut kahdentuhannenkuudensadankahdeksankymmenen lapsen syntymästä. Apurahat, joiden takia hän on aina erilaisin sanoin onnitellut ystäviään, nousevat kahteenmiljoonaankuuteensataantuhanteen livreen. Hän on kulkenut katua yhdeksäntuhattakuusisataa stadionia ja taivaltanut maaseutua kolmekymmentäkuusi stadionia. Hänen keskustelunsa oli huvittavaa. Hänellä oli valmis varasto juttuja ja tarinoita, joita oli kaikkiaan kolmesataakuusikymmentäviisi kappaletta. Lisäksi hän omisti jo nuoresta pitäen satakahdeksantoista vanhoista kirjailijoista poimittua mietelauselmaa, joita hän käytti loistavissa tilaisuuksissa. Hän kuoli vihdoin ikänsä kuudentenakymmenentenä vuotena. Minä vaikenen, matkustaja. Sillä mitenkä saisinkaan Sinulle luetelluksi kaikki, mitä hän on tehnyt ja mitä hän on nähnyt?"
Pariisissa, 3 p. toista Gemmadi-kuuta v. 1715.
89. kirje.
Usbek kirjoittaa Rhedille Venetsiaan.
Pariisissa vallitsevat vapaus ja tasa-arvoisuus. Eivät syntyperä, kunto, eivät edes sotaisat ansiot, olkootpa kuinka loistavia tahansa, pelasta ihmistä siihen suureen joukkoon hukkumasta, johon hän on vajonnut. Arvoasteiden kateus on täällä tuntematon. Pariisin ylhäisimmäksi henkilöksi sanotaan sitä, jolla on parhaat hevoset vaunujen edessä.
Korkea herra on ihminen, joka tapaa kuningasta, joka puhuttelee ministerejä, jolla on esi-isiä, velkoja ja eläkkeitä. Jos hän lisäksi kykenee peittämään toimettomuutensa näyttämällä puuhakkaalta tai teeskentelemällä huvinhalua, luulee hän olevansa onnellisin ihminen maan päällä.
Persiassa on ylimys vain se, jolle maan valtias uskoo jonkin hallitustoimen. Täällä on ihmisiä, jotka ovat ylimyksiä jo syntyperänsä nojalla; heiltä puuttuu kuitenkin vaikutusvalta. Kuninkaat menettelevät taitavain käsityöläisten tavoin, nämäkin kun tuotteitaan valmistaessaan käyttävät aina kaikkein yksinkertaisimpia työkaluja.
Kuninkaallinen suosio on ranskalaisten suuri jumala. Ministeri on pääpappi, joka uhraa sille monen monet uhrit. Ne, jotka häntä ympäröivät, eivät ole suinkaan puettuja valkoiseen: väliin uhraajina, väliin uhrattuina antautuvat he koko kansan lailla täydellisesti epäjumalansa palvelukseen.