— Mainitsit herra J:n, talon omistajan. Missä hän asuu?
Annoin pojalle hänen hyvin ansaitsemansa palkkion näistä alttiisti annetuista tiedoista, ja menin suoraa päätä herra J:n luo, joka asui aivan lähellä sitä katua, jonka varrella kummitustalo oli. Onneksi olikin herra J. kotona. Hän oli vanhanpuoleinen, hauskannäköinen mies, ja kerroin peittelemättä asiani hänelle. Sanoin, että koska hänen talossaan, kuten tunnettua, muka salaperäiset voimat liikkuivat, minulla kovin halutti omin silmin nähdä nuo huonossa huudossa olevat huoneet, ja että olisin hänelle hyvin kiitollinen, jos hän yhdeksi yöksi vuokraisi huoneet minulle. Maksaisin mitä hän vain vaatii.
— Hyvä herra, sanoi herra J. erittäin kohteliaasti, talo on täydellisesti käytettävänänne, niin kauan kuin se teitä vain miellyttää. Ei tule kysymykseenkään, että siitä vuokraa ottaisin, sillä mahdollistahan on, että voitte saada selville kummittelijan, jonka tähden talo nykyään on aivan arvoton, ja silloinhan minä olen teille velkaa. En voi sitä nykyään vuokratakaan, sillä en löydä ketään, joka sitä pitäisi järjestyksessä ja antaisi kysyjille tietoja. Ikävä kyllä siellä todellakin kummittelee (eikä tämä sana edes riitäkään tapahtumia kuvaamaan), sillä siellä ei kummittele ainoastaan yöllä, vaan myös kirkkaalla, selvällä päivällä, vaikkakin yön tapahtumat tosin ovat kamalampia, jopa monta kertaa aivan kauhistuttaviakin.
"Pelastin kerran — jatkoi hän — köyhäintalolta sen vanhan raukan, joka kolme viikkoa sitten tuossa talossani kuoli. Minun vanhempani tunsivat hänet jo lapsena, ja on hän nähnyt myös parempia päiviä sekä ollut niin hyvissä varoissa, että hän kerran oli enoni vuokralainenkin. Hän oli saanut jonkunlaisen kasvatuksen, oli lujaluontoinen sekä ainoa, jonka sain houkutelluksi asumaan tuossa talossa. Minun täytyy sanoa, että hänen äkillisen kuolemansa jälkeen, jonka laadusta ruumista katsomassa käyneet yleisesti ovat kertoneet, epäilin, voisinko saada ketään edes hänen sijaansa, saatikka sitten ketään vuokralaista. Luovutan mielelläni vuodeksi vapaasti tämän talon kenelle tahansa, joka vain suostuu suorittamaan sen veromaksut."
— Kuinka kauan on talossanne tällaista tapahtunut?
— Sitä tuskin voin teille sanoa, sillä niin kauan siitä jo on, kun kummittelu alkoi. Olen kysynyt tuolta vanhalta hoitajattarelta samaa, ja hän vastasi, että talossa jo oli kummitellut noin kolme- tai neljäkymmentä vuotta silloin kun hän sen vuokrasi. Minä taasen olen viettänyt suurimman osan elämästäni virkamiehenä Itä-Intiassa. Viime vuonna palasin Englantiin perimään enoani, joka oli kuollut ja jätti jälkeensä tämän puheena olevan talonkin. Tullessani oli se kokonaan suljettuna. Huhu kertoi, että kummitukset siellä isännöivät ja sentähden sitä kaikki ihmiset karttoivat. Nauroin koko asialle, korjautin talon sisältä ja ulkoa ja ostin muutamia kauniita uusia huonekaluja esi-isien aikuisten vanhojen kapineiden lisäksi ja sain vuodeksi vuokralaisen. Se oli eräs palveluksesta eronnut översti.
Taloa hän kävi katsomassa perheineen, johon kuului tytär, poika ja neljä tai viisi palvelijaa — seuraavana päivänä he jättivät sen koko joukolla. Jokaisella heistä oli ollut erilainen näky, mutta kaikki olivat he saman kauhun vallassa. Omatuntoni ei sallinut haastaa överstiä oikeuteen vuokrasopimuksen rikkomisesta — en voinut häntä edes moittia.
Sitten otin yllämainitun vanhan vaimon taloani hoitamaan ja annoin hänen jakaa koko talon pieniin kalustettuihin huoneistoihin, joita hän sai vuokrata. En koskaan saanut vuokralaista, joka olisi ollut kahta päivää kauempaa.
Tulisi liian laajaksi kertoa jokaisen erityisen ihmisen näyistä — ei ollut kahta, jotka olisivat nähneet saman ilmiön. Kuitenkin — arvostelkaa mieluummin itse, älkääkä antako mielikuvitukseenne vaikuttaa ennen taloon menoanne; valmistautukaa sekä näkemään että kuulemaan jotain eriskummallista ja ottakaa huomioon kaikki mahdolliset varokeinot.
— Ettekö itse koskaan ole koettanut viettää yötä tuossa talossa?