— Kyllä. Enhän tosin yötä siellä ollut, päinvastoin olin vain kolme tuntia kirkkaalla päivänpaisteella. Uteliaisuuteni ei kylläkään ole tyydytetty, mutta se on kuitenkin tukahdutettu. Minua ei enää haluta koettaa uudelleen. Näette, hyvä herra, että olen teille hyvin avomielinen ja kehoitan, parastanne tarkoittaen, että ellei halunne ole kovin pakottava ja hermonne harvinaisen vahvat, — älkää menkö yöksi tuohon taloon.
— Intoani ei mikään voi vähentää, vastasin; ainoastaan pelkuri voi syyttää heikkoja hermojaan, silloin kun täytyy asettua vastarintaan; sitäpaitsi ovat hermoni terästyneet monessa ankarassa ottelussa. Voin niihin täydellisesti luottaa — vaikka olisivat sitten kummitukset vastassa.
Herra J:n epäröimiset näyttivät voitetuilta. Hän otti kirjoituspöydältään salaperäisen talon avaimet, antoi ne minulle, ja sydämestäni kiittäen häntä hänen avomielisyydestään ja ystävällisyydestään poistuin ilomielin. Heti kotiin tultuani kutsuin levottomana uskollisen palvelijani luokseni. Hän oli reipasluontoinen, nuori mies, rohkea ja vapaa kaikista taikauskoisista ennakkoluuloista.
— Frank, sanoin, muistat kuinka pettyneitä olimme, kun ollessamme kerran yötä Saksassa siinä vanhassa linnassa, jossa sanottiin päättömän kummituksen liikkuvan, emme häntä nähneetkään. Nyt olen taasen kuullut eräästä talosta täällä Lontoossa, jossa kummitukset eivät niin piilossa pysyttele. Olen ajatellut viettää yön siellä. Kaikesta siitä päättäen, mitä olen kuullut, saamme mahdollisesti kokea jotain aivan kamalaa. Voinko, jos tulet mukaan, täydellisesti luottaa vahvaan luontoosi, tapahtui siellä sitten mitä hyvänsä?
— Olkaa hyvä, herra, luottakaa minuun, vastasi Frank, tyytyväisen näköisenä.
— Hyvä on. Tässä on talon osoite ja avaimet. Mene ja valitse oman makusi mukaan minulle makuuhuone, ja koska siellä ei kuukausiin ole ketään käynyt, niin tuulota huoneet ja tee hyvä tuli uuniin, sekä katso tarkkaan, onko tarpeeksi kynttilöitä ja tulitikkuja. Ota mukaan myös pistoolini ja miekkani. Varustaudu itsekin hyvin, ja ellemme siten voita vaikka tusinaa kummituksia, olemme kaksi oikeata raukkaa.
Olin puolestani lopun iltaa niin tärkeässä toimessa, etten hetkeäkään joutanut miettimään edessä olevan yön seikkailua, vaikka suorastaan olin sen voittamiseksi pannut kunniani pantiksi.
Söin myöhään ja aivan yksin, tapani mukaan lukien syödessäni. Luin Macaulay'n esseitä, ja kiinnyin niihin niin, että päätin ottaa kirjani mukaani. Esitystapa oli niin voimakasta ja siitä sai niin paljon elämän viisautta, että se vaikutti kuin vastamyrkky liian kiihoitettuun mielikuvitukseen. Noin puoli kymmenen aikaan panin kirjan taskuuni ja lähdin kävelemään hiljakseen kummitustaloa kohti. Otin lempikoirani mukaani; se oli erinomaisen terävä-vainuinen terrier, joka kaiket yöt vahti rottia mitä salaisimmissa sopukoissa ja piilopaikoissa — juuri sopiva koira kummituksia vastaan. Oli viileä yö. Keveitä pilviä leijaili taivaalla. Kuu paistoi, mutta oli sen valo hyvin heikko; mutta kun pilvet hajaantuisivat sen tieltä, voisi se keskiyöllä valaista voimakkaammin. Tulin talolle, kolkutin, ja palvelijani avasi oven tyytyväisesti hymyillen.
— Hyvä herra, täällä on kaikki parhaassa järjestyksessä, ja kodikastakin täällä on.
— Vai niin, sanoin vähän hämmästyneenä; etkö sitten ole mitään kummempaa huomannut?