»Rouva, pyydän», sanoi sir Percy äänensä värähdellessä melkein yhtä paljon kuin Margueritenkin, »millä keinoin voin palvella teitä?»
»Percy! — Armand on hengenvaarassa. Hänen kirjeensä — — pikainen, kiihkeä niinkuin koko hänen toimintansakin ja sir Andrew Ffoulkesille kirjoitettu on joutunut yltiöpään käsiin. Armand on toivottomasti ilmiannettu — — huomenna ehkä pidätetään — — sitten giljotiini — — ellei — — ellei — — voi, se on hirveätä!» — — lausui hän itkun sekaisesti tuskissaan kaikkien edellisen yön tapahtumain palatessa hänen mieleensä, »hirveätä! — — ja te ette ymmärrä — —ette voi — — eikä minulla ole ketään, jonka puoleen kääntyä — — apua saamaan — — eikä edes myötätuntoakaan — —»
Hän ei jaksanut enää pidättää kyyneliään. Koko suru, taistelut, hirvittävä epätietoisuus Armand'in kohtalosta voittivat hänet. Hän hoiperteli, oli kaatumaisillaan ja nojaten kiviaitaa vasten kätki kasvot käsiinsä ja nyyhkytti katkerasti.
Kun sir Percy kuuli mainittavan Armand S:t Justin nimen ja vaaran, joka häntä uhkasi, kävi hän vieläkin kalpeammaksi; päättäväisyyden ja niskoittelemisen ilme levisi hänen otsalleen entistä enemmän. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään muutamaan hetkeen, tarkasteli vain Margueritea hänen hennon vartalonsa vavistessa itkun nyyhkytyksissä, tarkasteli häntä, kunnes omat kasvonsa tietämättään lauhtuivat ja jotain kyyneltentapaista näytti kimaltelevan hänenkin silmissään.
»Ja siis», sanoi sir Percy katkeran ivallisella äänellä, »vallankumouksen murhanhaluinen koirako käy syöttäjänsä kimppuun? — — Rouva», lisäsi hän leppeästi. Margueriten yhä hermostuneesti nyyhkyttäessä, »tahdotteko kuivata kyyneleenne? — — En ole koskaan sietänyt nähdä kauniin naisen itkua ja minä — —»
Vaistomaisesti, äkillisen voittavan rakkauden valtaamana nähdessään Margueriten avuttomuuden ja surun avasi sir Percy sylinsä ja oli valmis vetämään hänet puoleensa ja sulkemaan syleilyynsä suojellakseen häntä kaikesta pahasta henkensä ja sydämensä kaupalla. Mutta taaskin ylpeys voitti; hän pidättäytyi tavattomasti ponnistaen tahtoaan ja sanoi kylmästi, mutta hyvin kohteliaasti:
»Rouva, ettekö haluaisi sanoa, millä tavoin minulla on kunnia palvella teitä.»
Marguerite ponnisteli kovasti hillitäkseen itseään ja kääntäen kyynelten kostuttamat kasvonsa mieheensä ojensi taaskin hänelle kätensä, jota tämä suuteli tavanmukaisella kohteliaisuudellaan. Mutta sillä kerralla Margueriten käsi viipyi puolisonsa kädessä pani sekuntia kauemmin kuin oli välttämätöntä, sillä hän tunsi sir Percyn käden vapisevan polttavan kuumana, jotavastoin hänen huulensa olivat kylmät kuin marmori.
»Voitteko tehdä jotain Armand'in hyväksi?» kysyi Marguerite suloisen yksinkertaisesti. »Teillä on suuri vaikutusvalta hovissa — — niin paljon ystäviä. — —»
»Rouva, ettekö mieluummin haluaisi turvautua ranskalaisen ystävänne, herra Chauvelinin apuun? Jollen erehdy, ulottuu hänen vaikutusvaltansa aina Ranskan vallankumoukselliseen hallitukseen asti.»