Sir Andrew nousi pöydästä äkkiä ja asteli likaisen huoneen lattialla kuunnellen ja tarkaten ovea, josta Brogard oli juuri poistunut ja jolta kuului vain sadatuksia ja kompuroivia askeleita. Hän hypähti horjuville, luhtiin johtaville portaille nähdäkseen, oliko Chauvelinin urkkijoita lähettyvillä.
»Herra lakeijani, olemmeko kahden?» kysyi Marguerite ilomielin nuoren herran taaskin istuutuessa hänen viereensä. »Uskallammeko jutella?»
»Mahdollisimman varovasti?» kehoitti sir Andrew.
»Totta tosiaan, mies! olettepa aika ikävä kumppani! Minä puolestani voisin vaikka tanssia paljaasta ilosta! Nyt ei ole enää syytä pelkoon. Veneemme on rannalla, Vaahtopää noin parin mailin päässä ankkurissa, ja mieheni luullakseni saapuu tämän katon alle jo puolen tunnin kuluttua. Mikään ei estä meitä. Chauvelin ja hänen joukkonsa eivät ole vielä saapuneet.»
»Mutta rouva! emmehän sitä varmasti tiedä.»
»Mitä tarkoitatte?»
»Hän oli Doverissa samaan aikaan kuin mekin.»
»Myrsky pidätti hänet niinkuin meidätkin.»
»Aivan niin. Mutta en puhunut siitä ennen, sillä pelkäsin saattavani teidät levottomaksi — näin hänet, rannalla noin viisi minuuttia ennen lähtöämme. Ainakin luulin olevani varma, että se oli hän itse; hän oli puettu papiksi, jottei paholainenkaan, hänen oma suojelijansa, olisi voinut tuntea häntä. Kuulin omin korvin hänen vuokraavan alusta pikaista ylimenoa varten Calais'hen; ja varmaankin hän nosti purjeensa tuntia myöhemmin kuin me.»
Margueriten iloinen ilme hävisi äkkiä. Hirveä vaara, joka uhkasi Percyä Ranskan rajojen sisällä, selvisi hänelle sillä hetkellä. Chauvelin oli hänen kintereillään; Calais'ssa viekas diplomaatti oli kaikkivaltias; vain sana hänen suustaan ja Percy oli auttamattomasti hukassa, hänet saatettiin pidättää ja — —