Chauvelin, joka juuri oli pistää lusikan suuhunsa, oli tukehtua, hänen laihat kasvonsa kävivät aivan tummansinisiksi ja äkillinen yskänpuuska pelasti Ranskan hallituksen edustajan ilmaisemasta ääretöntä yllätystään, jollaista hän ei ennen ollut kokenut. Hän ei ollut odottanut sellaista rohkeutta viholliselta, jonka röyhkeä hävyttömyys saattoi hänet hetkeksi suureen pulaan.
Hän ei varmaankaan ollut ryhtynyt tarpeellisiin varokeinoihin eikä ollut antanut sotilaille määräystä talon vartioimiseen. Blakeney oli luultavastikin arvannut sen ja ovelana miehenä oli jo laatinut suunnitelmansa, jonka avulla hän käänsi odottamattoman kohtauksen omaksi edukseen.
Marguerite ei ollut hievahtanutkaan lavitsalla. Hän oli juhlallisesti luvannut sir Andrew'lle olla puhuttelematta miestään vierasten kuullen, ja hänellä oli tarpeeksi itsensähillitsemiskykyä, ettei suotta ja ajattelematta keskeyttänyt miehensä suunnitelmia. Siinä hiljaa istuminen ja molempien miesten tarkasteleminen koetteli hänen mielensä lujuutta. Marguerite oli kuullut Chauvelinin käskevän apulaistaan teitä vartioimaan. Hän tiesi, ettei sir Percy voinut päästä kauaksi, vaikkapa olisi lähtenytkin minne tahansa, koska ei voinut välttää kapteeni Jutleyn asettamien vartioiden huomiota. Jos hän jäi sinne, ehti Desgas palata kuuden miehen kanssa, jotka Chauvelin oli erikoisesti tilannut.
Pyydys oli laukeamaisillaan. Marguerite ei voinut muuta kuin arvailla. Toinen miehistä, jotka olivat aivan toistensa vastakohdat, näytti hieman pelkäävän. Se oli Chauvelin. Marguerite tunsi hänet kyllin hyvin arvatakseen mitä hänen mielessään liikkui. Chauvelin ei pelännyt itselleen mitään tapahtuvan, vaikka olikin yksinäisessä ravintolassa kahdenkesken vankan miehen kanssa, joka oli käsittämättömän uskalias ja hillitön. Marguerite tiesi Chauvelinin mielellään ja pelkäämättä käyvän pahimpiinkin otteluihin tärkeän asian vuoksi. Mutta sillä hetkellä Chauvelin pelkäsi röyhkeän englantilaisen lyövän hänet maahan siten saadakseen paremman tilaisuuden pakenemiseen. Hänen apulaisensa eivät varmaankaan onnistuneet Tulipunaista neilikkaa vangitsemaan, kun hän ei itse ollut heitä ohjaamassa omalla neuvokkuudellaan ja älykkyydellään, sillä Chauvelin vihasi silmittömästi kaikkia yllyttäjiä.
Kuitenkaan ei Ranskan hallituksen lähettiläällä ollut sillä hetkellä miltään pelättävää ollessaan voimakkaan vastustajansa käsissä. Blakeney taputteli häntä hyväntahtoisella tavallaan hartioille naurahdellen välinpitämättömästi.
»Olen niin hiivatin pahoillani» — — sanoi hän ilomielin, »niin hiivatin pahoillani, — — luultavasti ällistytin teitä — — aterioidessanne, hyvin ilkeätä, hankalata liemen — — hm — — eräs ystäväni kuoli kerran hm — — tukehtui — — niinkuin tekin — — liemilusikallisesta.»
Ja hän hymyili arasti ja hyväntahtoisesti katsellessaan Chauveliniä.
»Hitto vieköön!» jatkoi hän heti kun Chauvelin oli jonkun verran tointunut, »ruokoton pesä tämä — — vai mitä? No, ettekö välitä siitä?» lisäsi hän anteeksipyytäen istuutuessaan pöydän ääressä olevalle tuolille ja vetäisi liemimaljakon eteensä. »Tuo Brogard-hölmö varmaankin jo nukkuu.»
Pöydällä oli tyhjä lautanen, jolle hän ammensi lientä sekä kaatoi itselleen lasillisen viiniä.
Hetkisen Marguerite tuumi miltä Chauvelin aikoi tehdä. Hänen valepukunsa oli niin onnistunut, että ehkäpä hän toinnuttuaan kielsi olevansa oma itsensä, mutta Chauvelin oli liian neuvokas menetelIäkseen niin silmiinpistävän viekkaasti ja lapsellisesti. Hän ojensi kätensä ja sanoi iloisesti: