»Jumaliste! Nehän muuttavat miehen niin — — mutta! — — Toivon ettette pahastu huomautuksestani. — — Hiton paha tapa muistutusten tekeminen. — — Toivon ettette pahastu?»
»Enhän toki, en ollenkaan — hm! Toivoakseni lady Blakeney voi hyvin», sanoi Chauvelin heti saadakseen keskusteluaiheen muutetuksi.
Kovasti tuumien Blakeney lopetti liemensä, joi viinilasin pohjiin, ja
Margueritestä näytti kuin olisi hän hetken silmäillyt huonetta.
»Kiitos, sangen hyvin», vastasi hän kuivakiskoisesti!. Seurasi hetken äänettömyys, jolloin Marguerite tarkasteli molempia vihamiehiä. He näyttivät ajatuksissaan punnitsevan toisiaan. Hän näki Percyn kasvot hänen istuessaan noin kymmenen yardia siitä paikasta, jossa hän itse oli hämmästyneenä kyykkysillään eikä tiennyt mitä tehdä tai ajatella. Hän oli saanut voiton hetkellisistä tunteistaan, jotka vaativat häntä rientämään alas ja ilmaisemaan itsensä sir Percylle. Mies, joka kykeni näyttelemään osaansa sellaisella tavalla kuin sir Percy sillä hetkellä, ei tarvinnut Margueriten varoitusta.
Marguerite antautui katselemaan rakastamaansa miestä, niinkuin jokainen helläsydäminen nainen olisi hänen sijassaan tehnyt. Hän tirkisteli verhoriekaleiden läpi miehensä kauniilta kasvoja. Raukeissa sinisissä silmissä ja tyhjänpäiväisen hymyilyn alla huomasi hän selvästi voimaa, tarmoa, kekseliäisyyttä, minkä kaiken vuoksi sir Percyn liittolaiset kunnioittivatkin Tulipunaista neilikkaa ja luottivat häneen. »Lady Blakeney, meitä on yhdeksäntoista valmiina uhraamaan henkemme miehenne tähden», oli sir Andrew sanonut hänelle. Siinä katsellessaan matalaa, mutta kulmikasta ja leveää otsaa, sinisiä, vakavia silmiä, koko miehen olentoa, joka ilmaisi voittamatonta tarmoa ja hyvin näytellyn osan takana piilevää melkein luonnotonta tahdonlujuutta ja ihmeteltävää kekseliäisyyttä, käsitti hän heti sen lumouksen, jolla sir Percy tenhosi toverinsa, sillä olihan hän lumonnut hänenkin sydämensä ja mielikuvituksensa.
Chauvelin, joka koetti peitellä kärsimättömyyttään tavallisella sulavalla käytöksellään, katsahti kelloonsa. Desgas ei viivy kauan, pari minuuttia vielä, ja röyhkeä englantilainen on varmassa turvassa kapteeni Jutleyn luottomiesten käsissä.
»Sir Percy, oletteko matkalla Pariisiin?» kysyi hän välinpitämättömästi.
»Hitto vieköön, enpä olekaan», vastasi Blakeney naurahtaen. »Vain
Lilleen — Pariisi ei ole minua varten — — hirveän epämiellyttävä paikka
Pariisi tällä hetkellä — — hm, herra Chaubertin — — anteeksi — —
Chauvelin!»
»Ei suinkaan teidäntapaiselle englantilaiselle herralle, sir Percy», ehätti Chauvelin ivaten, »jota ei ollenkaan liikuta siellä raivoava mellakka.»
»No niin! eihän se minuun kuulu, ja meidän kirotulla hallituksellamme on aivan samallainen mielipide asiasta kuin teilläkin. Ukko Pitt on aika jänis. Sir, teillä on kiire», lisäsi hän, kun Chauvelin taaskin vetäisi kellon taskustaan, »ehkä joku sopimus. — — Älkää antako minun häiritä itseänne. — Huolehdin kyllä oman aikani kulusta.»